Linja-autoala vaatii voimakkaasti taksisääntelyn purkua – haluaisi leijonanosan taksibisneksestä

Bussiyrittäjät pitävät epäreiluna nykytilannetta, jossa taksisääntely käytännössä sulkee pois kaiken kilpailun samaan aikaan kun linja-autoliikenne joutuu sopeuttamaan toimintaansa markkinatalouden ehtoihin. Linja-autoala haaveilee kaappavansa takseilta ja muilta kuljetusyrittäjiltä jopa puolen miljardin tulot.

liikenne
Linja-autoa ajetaan ulos korjaamosta.
Salossa päämajaansa pitävä Vainion Liikenne on toiminut jo yli 80 vuotta.Yle

– Semmoinen ei nykypäivänä enää toimi, että yksi toimiala saa pitää jonkun ryhmän – esimerkiksi Kela-kyydit omanaan niin, että sinne ei kukaan pääse, jyrähtää toimitusjohtaja Matti Vainio Vainion Liikenteestä.

Matti Vainio.
Vainion Liikenteen toimitusjohtaja Matti Vainion mukaan on väärin, että taksialalla on yksinoikeus Kela-kyyteihin.Yle

Vainiolla on pitkä kokemus kuljetusalalta, hän sai ensimmäiset työhaalarit seitsenvuotiaana isoisänsä vuonna 1930-perustaman yrityksen kolmannen polven edustajana. Nyt Salossa päämajaansa pitävällä bussiyhtiöllä on pari sataa kuljettajaa, 125 bussia sekä omavarainen korjaamo- ja huoltotoiminta. Vain maalaustöitä teetetään alihankintana.

Bussiyhtiöissä pidetään epäoikeudenmukaisena tilannetta, jossa bussiliikennettä avataan pala kerrallaan kilpailulle, mutta taksiliikennettä ei.

– Me ollaan vuosikausia kärsitty toisinpäin tilanteesta. Taksit on tulleet yhä enemmän linjaliikennemarkkinoille ostokilpailujen myötä. Taksit ovat saaneet häärätä koulukuljetuksissakin. Lisäksi on lukuisia kalustoepäkohtia. Saman kokoiseen taksiin saa pistää paljon enemmän matkustajia kuin me saadaan linja-autoon, Vainio harmittelee.

Valtion kustantamat Kela-kyydit himottavat

Linja-autoala on likipitäen yhtä suuri toimiala Suomessa kuin taksiala. Yli miljardin bisnes. Bussiala arvioi, että on ihan realistista tavoitella taksien ja muiden kuljetusyrittäjien liiketoiminnasta 500 miljoonan euron palaa.

– Siellä on kuntien kuljetuksia, Kela-kuljetuksia, siellä on uutta mahdollista kysyntää joka on tällä hetkellä hyödyntämättä, sanoo Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä.

Näkymä kadulle linja-auton ohjaamosta.
Linja-autoala haluaisi haukata Kela-kyydit mukaan lukien jopa 500 miljoonan euron kuljetustulot itselleen.Yle

Linja-autoala haluaisi mukaan kaikkeen siihen kuljettamiseen, mitä kumipyörillä ylipäätään voi tehdä. Erityisesti valtion maksamat Kela-kuljetukset himottavat.

– Kyllä ilman muuta, se markkina on avattava ja nimenomaan kilpailulle, Mäkilä sanoo.

Suomalainen linja-autoala on ottanut vasta varovaisia ensiaskeliaan kilpailun vapauttamisessa, kun viime kesänä sääntelyä purettiin kaukoliikenteessä. Hintakilpailu piristyi, ja mm. halpayhtiön kirkkaanpunaiset autot ilmestyivät vilkkaimmille reiteille.

Bussiala vastusti ensin kilpailua

Bussiala protestoi vielä jokin aika sitten itsekin voimakkaasti kilpailun vapauttamista. Nyt ääni on toinen.

Linja-autoja korjaamohallissa.
Vainion Liikenteen omassa korjaamossa pidetään huolta yhtiön 125 bussista.Yle

– Kilpailun hyödyt kuluttajille on jo nähtävissä. Parempi tarjonta, alhaisemmat hinnat, mutta se hyödyttää myös toimialaa ja luo siihen oikeanlaista muutosta. Kokemukset on olleet meidän kannalta myönteisiä, Mäkilä sanoo.

Valtio joutuu kuitenkin edelleen tukemaan bussialaa kaupunki- ja kaupunkiseutuliikenteessä. Jokaisesta matkalipusta valtio maksaa noin puolet, asiakas loput.

Toivo kokeilulain varassa

Mutta ilman taksialan lainsäädännön uudistamista uudet markkinat jäävät vain haaveiksi. Toistaiseksi uudistukset ovat epäonnistuneet. Linja-autoliitto panee hauraan toivonsa liikenneministeriössä suunniteltuun kokeilulakiin.

Siinä kuljetusalan lainsäädäntöä muuttamalla kokeiltaisiin, miten kilpailun esteiden purkaminen vaikuttaisi.

– Kokeilulakihankkeessa luodaan kuljetusten järjestelyoperaattoritoiminta, jonka kautta yhdisteltäisiin kuljetuksia. Asiakkaat toimisivat sen operaattorin kautta ikään kuin matkaviestinpalveluissa. Järjestelmä toimii taustalla, ja asiakkaat tilaavat operaattorilta itselleen kuljetuspalveluita, kuvailee Mäkilä.

Yksi kokeilualue olisi juuri Vainion Liikenteen Salo.

– Näen sen mahdollisuutena väljentää toiminnan sääntöjä ja sitä kautta päästä mukaan tähän uuteen liiketoimintaan, sanoo toimitusjohtaja Vainio.

Kokeilulain eteenpäin vieminen tai pöydälle jättäminen jäänee seuraavan hallituksen päätettäväksi.