Soteen erikoistunut toimittaja arvioi: Tällainen malli tulossa

Perustuslakivaliokunta on alkanut käsitellä sosiaali- ja terveyslakivaliokunnan sote-esitystä. Tiina Merikanto arvioi niin sanottua kuntayhtymämallia.

Näkökulmat
Tiina Merikanto Näkökulma-kuva piirros
Stina Tuominen / Yle Uutisgrafiikka

Valiokunta on todennäköisesti luopunut viidestä sote-alueesta ja päätynyt noin 19 kuntayhtymän malliin. Mahdollista on, että järjestämisvastuu jäisi kunnille ja että 19 aluetta tuottaisivat palvelut alueensa asukkaille.

Suomessa on nyt 20 sairaanhoitopiiriä, jotka ensisijaisesti vastaavat erikoisairaanhoidosta. Uutta olisi se, että noin 19 aluetta vastaisivat erikoissairaanhoidon lisäksi myös perusterveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista.

Hyvää tässä mallissa on, että sote-uudistuksessa tavoiteltu palvelujen integraatio toteutuisi. Mallissa esimerkiksi vanhan ihmisen lonkkamurtuman leikkaus, kuntoutus ja kotihoito kuuluisivat samalle taholle.

Hyvää olisi myös se, että vastuu palveluista tulisi "suuremmille hartioille", jota myös tavoiteltiin. Siinä kun kuntia on tällä hetkellä yli 300, nyt vastuutahoja olisii vain alle 20.

Malli muistuttaa Eksotea?

Perustuslakivaliokunnan tuomitsemassa esityksessä sote-alue vastasi esimerkiksi palvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta ja laadusta sekä laadun, määrän ja vaikuttavuuden seurannasta. Kysymys kuuluu, miten tämä aiotaan hoitaa?

Uudistus olisi muutos nykytilanteeseen. Kysyä kuitenkin voi, onko se riittävä? Hoidetaanko tällaisella sote-uudistuksella riittävästi kestävyysvajetta? Voidaanko tällä mallilla hillitä tarpeeksi kustannusten nousua?

Malli muistuttanee monella tavalla Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriä eli Eksotea. Poikkeavaa Eksoteen olisi todennäköisesti se, että kuntien olisi pakko kuulua kuntayhtymään.