Sota kulkee mukana ihon alla ja mielessä

Sodan jäljet näkyvät 89-vuotiaan Pentti Mattilan ihon alla ja myös henkisellä puolella. Hän saattaa räjähtää helposti, mutta leppyy myös äkkiä. Terveyden ja kunnon ylläpitämisessä ovat auttaneet kuntoutukset.

Kotimaa
Pentti Mattila katsoo ikkunasta ulos.
Eeva Pentikäinen / Yle

Kajaanilaisella sotainvalidi Pentti Mattilalla on ollut rankka talvi. Hänen vaimonsa nukkui pois vastikään, ja Mattilakin on sairastellut paljon.

– Vaimon poismeno on suuri menetys. Hän oli hyvä vaimo, ja minulla on monia hyviä muistoja.

Muistoja on esimerkiksi yhteisiltä kuntoutusreissuilta Rokualle, joita pariskunta teki monta. Kuntoutuksessa he nauttivat jumpista ja hieronnoista, kuuntelivat luentoja ja osallistuivat iltamenoihin. Molemmat olivat hyvässä kunnossa.

– Olimme aina kahdestaan liikkeellä. Kesällä kävelimme paljon ja talvella hiihdimme. Saatoimme hiihtää 24 kilometriä päivässä kymmenenäkin päivänä peräkkäin. Nyt olen ollut vuoden päivät huonommassa kunnossa, eikä sitä enää pysty ladulle lähtemään. Mutta nyt yritän alkaa treenata uudelleen kävelyä, Mattila sanoo.

Voimailla ei tarvitse, kunhan jalat heiluvat

Mattila on 15-prosenttinen sotainvalidi. Hän ei saa vielä kuntien järjestämiä ja valtion rahoittamia avohoidon sosiaali- ja terveyspalveluita, mutta se muuttuu tämän vuoden heinäkuussa. Tuolloin kyseiset palvelut tarjotaan myös 15-prosenttisille sotainvalideille.

Mattila on kuitenkin päässyt tähän asti kuntoutuksiinSotainvalidien Veljesliiton (siirryt toiseen palveluun)kautta.

Siellä ei erottanut yksittäisiä laukauksia, se oli kuin ukkosen jyrinää koko ajan.

Pentti Mattila

– Viimeksi lääkäri sanoi, että kannattaisi alkaa polkea kuntopyörällä. Painetta ei tarvitse olla, kunhan jalat ovat liikkeessä, Mattila kertoo.

Sota jätti jälkeensä räjähdysherkän mielen

Kestilässä syntynyt Mattila tuli Kajaaniin vuonna vuonna 1951 ja teki yli kolmenkymmenen vuoden uran Kajaani Oy:n (siirryt toiseen palveluun) paperitehtaalla. Sitä ennen oli kuitenkin sota, joka jätti omat jälkensä. Kesäkuussa 1944 hän lähti Karjalan kannakselle lähelle Terijokea. Venäläisten suurhyökkäys alkoi vain pari päivää perille saapumisen jälkeen.

– Emme olleet ihan etulinjassa, mutta jylinä oli yhteinen. Siellä ei erottanut yksittäisiä laukauksia, se oli kuin ukkosen jyrinää koko ajan.

Pentti Mattila ravintola Siriuksen yläkerrassa.
Eeva Pentikäinen / Yle

Viivytystaisteluiden aikana Mattilan täydennyspataljoona vetäytyi kohti Viipuria, ja kun sekin vallattiin, ryhmä siirtyi Keski-Kannakselle. Siellä hän haavoittui vastahyökkäyksessä.

– En osaa tarkkaan sanoa, mistä se tuli, mutta minulla on kummassakin kädessä sirpaleita. Ne vähän näkyvätkin edelleen ihon läpi. Yksi sormi on mennyt ihan riekaleiksi, se on lyhentynytkin. Ja tähän kaulalle lensi joku kekäle, se kärähti vähän.

Minä saatan räjähtää hyvin äkkiä, mutta en sitten toisaalta muistele sitä pitkään. Niin meillä oli vaimonkin kanssa, että jos jotain vähän erikoisempaa puhuttiin, niin sitä ei muisteltu jälkikäteen.

Pentti Mattila

Pentti Mattila kertoo hurjasta kokemuksesta tyynesti, ja kysyttäessä kivuista, ettei niitä silloin juuri huomannut. Myöhemminkään käsissä olevat sirpaleet eivät ole aiheuttaneet paljon särkyjä.

– Se henkinen puoli on varmasti vaikuttanut minun elämääni. Minä saatan räjähtää hyvin äkkiä, mutta en sitten toisaalta muistele sitä pitkään. Niin meillä oli vaimonkin kanssa, että jos jotain vähän erikoisempaa puhuttiin, niin sitä ei muisteltu jälkikäteen.

Keskiyöllä siviiliin

Sodan loputtua Mattilalla alkoi vajaan vuoden kestänyt vakinainen palvelus. Hän muistaa, kuinka pääsi siviiliin keskiyöllä joulukuun 16. päivä 1945. Kaksikymmenvuotias nuorukainen lähti vaatimattomaan kotiinsa ja aloitti työnteon. Ensiksi hän oli metsätöissä, myöhemmin voimalaitostyömaalla ja uitossakin. Kuuden vuoden aikana miehen tie toi hänet Kajaaniin.

Tänä päivänä käytävistä sodista Mattila sanoo, että ne vaikuttavat hänestä uskonsodilta, joita käydään eri uskontokuntien kesken. Hänellä on sotimisesta selvä mielipide.

– Sodat ovat älyttömiä. Koston kierre on nykyisin liian korkea, se saisi unohtua kokonaan.