Vastustajat eivät luovuta – uusi aloite ruotsin kielen asemasta jo kesällä?

Vapaaehtoista kouluruotsia esittäneet eivät hätkähdä eduskunnan sivistysvaliokunnalta tänään kansalaisaloitteelle tullutta tyrmäystä. Nimiä kerätään turuilla ja toreilla uutta aloitetta varten ehkä jo ensi kesänä.

Kotimaa
Bussi lähdössä mielenosoitukseen Imatralla
Bussi lähdössä mielenosoitukseen ImatrallaYle Etelä-Karjala

Kansalaisaloitetta ajaneen Vapaa kielivalinta ry:n puheenjohtaja Ilmari Rostila on tyytyväinen siihen, että eduskunta ottaa kantaa ruotsin muuttamiseksi vapaaehtoiseksi kieleksi. Vaikka sivistysvaliokunta esittää kansalaisaloitteen hylkäämistä, on aloite Rostilan mielestä saanut asiallisen kohtelun. Rostilan mukaan aloite tuodaan niin monta kertaa eduskuntaan, että se lopulta menee läpi.

Vaikka kansalaisaloitetta ei eduskunnassa hyväksyttäisi on sen saaminen keskusteltavaksi eduskunnan suureen saliin Rostilan mielestä jo osavoitto. Hän pitää ensimmäistä asiasta tehtyä aloitetta hyvänä harjoituksena, joka on syytä toistaa niin monta kertaa, että se saadaan toteutumaan.

Rostilan mielestä kansalaisaloitteen hautaaminen sivistysvaliokuntaan olisi ollut melkoinen kolaus ja mahalasku eduskunnan arvovallalle ja demokratialle. Hän korostaa, että jokainen kansanedustaja joutuu nyt vaalien olla ottamaan kantaa asiaan.

Jatkossa asialla entistä suurempi joukko 

Rostila uskoo, että aloitteesta virinneen laajan keskustelun jälkeen nimien kerääminen uutta aloitetta varten voi käynnistyä nopeasti, ehkä jo ensi kesänä. Nimiä aloitteeseen keräsi aktiivisesti 20-30 henkilöä mutta jatkossa liikkeelle saataneen huomattavasti suurempi joukko, ennakoi Rostila.

Hän myöntää, että osa aloitetta kannattaneista on ehkä turhautunut kun työ ei heti tuottanut toivottua tulosta. Hänen mielestään ensimmäinen aloite on kuitenkin tehnyt tehtävänsä sillä se on nostanut ruotsin kielen aseman näkyvästi esille ja lisännyt politiikan läpinäkyvyyttä.

Kansalaisaloitetta tukivat Vapaa kielivalinta -yhdistyksen lisäksi Suomalaisuuden liitto, Kokoomuksen nuorten liitto sekä Perussuomalaisten nuoret.