Thaimaan kalastus pulassa – ylikalastus ja troolarit tuhoavat ekosysteemiin

Thaimaassa ylikalastus ja laittomien troolareiden käyttö aiheuttavat ongelmia ekosysteemille ja kalakannalle. Kalastuslaivojen saaliit ovat 85 prosenttia pienemmät kuin 50 vuotta sitten.

Ulkomaat

Thaimaa on maailman kolmanneksi suurin kalaruuan viejä. Ylikalastus ja laittomat troolarit vaarantavat kuitenkin ekosysteemin ja kalakannan, keskiviikkona julkistettu Environmental Justice Foundation -järjestön raportti kertoo. Kalastusalukset ovat joutuneet laajentamaan reviiriään ja matkaavat kalastamaan jopa Afrikkaan asti.Vientiin suunnattu tonnikala on usein laittomasti kalastettu tai valmistettu.

Myös työoloissa esim. kalatehtailla on ongelmia. Thaimaan jättimäinen kalateollisuus on täysin riippuvainen halpatyövoimasta. Työntekijät ovat usein laittomia maahanmuuttajia Myanmarista tai Kambodžasta ja tehtailla käytetään lapsityövoimaa. Työntekijiöinä voi olla 13-vuotiaita lapsia, jotka joutuvat työskentelemään laivoilla toisinaan kuukausia. Ylipitkät työpäivät rasittavat työntekijöitä eikä palkkaakaan makseta aina.