yle.fi-etusivu

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kalojen kohtalo

Ylikalastus uhkaa maailman kalakantoja – ja kalastajia

"Kalaan lähdetään säiden salliessa, oli sitten lauantai, sunnuntai tai mikä tahansa päivä."

Ulf Granqvist on elättänyt itsensä ammattikalastajana koko elämänsä. Hän asuu Molpen eli Moikipään kylässä Korsnäsin kunnassa.

Mistä on kyse?

  • Suuri osa maailman kalakannoista on pahasti ylikalastettu. Keskeisiä syitä ylikalastukseen ovat väestönkasvu ja kalastusmenetelmien tehostuminen.
  • EU aloitti uuden, yhteisen kalastuspolitiikan, jonka mukaan ylikalastuksen tulisi loppua vuoteen 2020 mennessä.
  • Päätoimisten ammattikalastajien määrä on romahtanut Suomessa viime vuosina. Tällä hetkellä heitä on reilut 500.

Ihmiskunnan riippuvuus merten antimista kasvaa samaa tahtia kuin maapallon väestö. Vaarana onkin, että kalastamme meret tyhjiksi. Hyvä uutinen on se, että kalakantojen surkeaan tilaan on nyt herätty.

Kalan kulutus kasvaa maailmassa voimakkaasti, mitataanpa sitä kulutetun kalan kokonaismäärällä tai suhteutettuna päälukuun. Kun 1960-luvulla ihmiset söivät kalaa keskimäärin noin 10 kiloa vuodessa, tuo luku on nyt yli 19 kiloa.

Samaan aikaan ihmiskunta on yli kaksinkertaistunut. Vuonna 1960 meitä oli noin kolme miljardia, nyt yli seitsemän. Seurauksena on ollut merien voimakas tyhjeneminen. Jotkut kalakannat ovat romahtaneet, toiset pienentyneet hiljakseen.

Kaikkiaan vuonna 2012 meristä nostettiin 158 miljoonaa tonnia kalaa. Kaikkein eniten kalastetut kalalajit ovat anjovis, Alaskan seiti ja tonnikalan sukuinen boniitti.

Tällä hetkellä kaikesta kulutetusta kalasta noin 40 prosenttia on viljeltyä. Mutta paineet luonnonkalakantoja kohtaan ovat kovat, ja kasvavat päivä päivältä.

Syitä ylikalastukseen on ainakin kolme. Ensinnäkin, terveellisen kalaravinnon kysyntä kasvaa kovaa vauhtia, kun monien nopeasti kehittyvien maiden keskiluokalla alkaa olla varaa merten hedelmiin.

Toisekseen, kalastustekniikat kehittyvät koko ajan, ja jo nyt tehokkaimmat kalastusalukset ovat uivia tehtaita. Kalastuslaivueiden suurin sallittu koko on mahdollisesti annettu silloin, kun pyyntimenetelmät eivät olleet yhtä tehokkaita kuin nyt.

Kalastuskapasiteetti on tällä hetkellä kaksi, kolme kertaa isompi kuin olisi tarpeen. Maailman vesillä operoi 3,2 miljoonaa isompaa ja pienempää kalastusalusta.

Valtiot tukevat kalastusaluksia miljardien tukiaisilla, ja suuri osa edusta koituu suurikokoisille aluksille. Global Ocean Commissionin mukaan suuralukset pyytävät 65 prosenttia kokonaissaaliista, mutta työllistävät vain 4 prosenttia kalastuksesta elantonsa saavista.

Kolmas keskeinen syy ylikalastukseen on se, että kalastukseen liittyvä hallinto on usein tehotonta, ja valvonta olematonta. Noin viidennes maailman kalansaaliista onkin tulosta laittomasta kalastuksesta.

"Ei minulla ole mitään vempaimia kuten kaikuluotaimia tai tutkia kalaparvien jäljittämiseen."

Ulf Granqvist kalastaa pääasiassa siikaa ja ahventa. Kesällä vaelluslohi on myös tärkeä saalis. Kalastajan työviikko venyy usein seitsemän päivän pituiseksi.

Merien huonoon kuntoon ja kalakantojen ehtymiseen on herätty viime vuosina. FAO:n suomalainen kala- asiantuntija Petri Suuronen sanoo, että kokonaiskuvan synkkyydestä huolimatta nyt on syytä optimismiin. – Monet suuret kalastusvaltiot kuten Yhdysvallat, Australia ja Norja ovat viime vuosina saaneet kalastuksensa kestävälle pohjalle, ja Eurooppa on tulossa perässä.

Yhtenä ongelmana on, että kun rikkaiden maiden vesialueet on kalastettu lähes tyhjiin, paine on siirtynyt kehitysmaiden vesille.

Suuronen sanoo Roomasta, että hankalin tilanne on Kaakois-Aasiassa ja Länsi-Afrikan vesillä, missä eurooppalaisten laivastojen lisäksi on paljon kiinalaisia kalastusaluksia.

Mielipiteet kalakantojen tilasta vaihtelevat tutkijoiden keskuudessa. Arvostettu tiedelehti Science julkaisi vuonna 2006 artikkelin, jossa ennakoitiin, että vuoden 2050 jälkeen maailman kalakannat ovat romahtaneet. Joidenkin tiedemiesten mielestä näkemys on liian pessimistinen, toisten ei.

Helsingin yliopiston kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen on sitä mieltä, että tilanne on varsin synkkä. - Voidaan sanoa, että suuri osa kalakannoista on romahtanut. Niitä ei voida kalastaa, koska niitä ei enää ole. Tutkijoita ei kertakaikkiaan kuunnella.

Hän tulkitsee FAO:n lukuja ylikalastuksesta siten, että 90 prosenttia seuratuista kalakannoista on ylikalastettuja, ja vain alikalastettu kymmenys on kestävällä pohjalla. FAO:n Petri Suuronen puolestaan katsoo, että kestävän kalastuksen piiriin voi lukea sekä alikalastetun kymmenyksen että täydellä teholla kalastetun 60 prosentin. Näinollen, hänen laskujensa mukaan 30 prosenttia kannoista on ylikalastettuja, ja 70 prosenttia kestävällä pohjalla.

Ilmastonmuutos on liikakalastuksen ohella vakava uhka kalakannoille. Ilmastotutkijat ovat nimittäin havainneet, että meret happamoituvat, kun ilmakehään joutuu enemmän hiilidioksidia. Valtamerten pH on ollut satoja miljoonia vuosia 8,2, mutta viime vuosikymmeninä se on laskenut 8,1:een.

Mitä vaikutuksia happamoitumisella on merien elämään, sitä vasta tutkitaan.

Viisaan kuluttajan kalansaalis

Suomalaiset syövät yhä vähemmän kotimaista silakkaa ja yhä enemmän norjalaista lohta. Kalaa syödään Suomessa nykyään noin 15 kiloa vuodessa henkeä kohden, ja valtaosa kalansaaliista tulee ulkomailta. Mitä kalatiskillä pitäisi suosia, harkita ja välttää? Katso kalojen tietoja klikkaamalla.

Norjalaista kasvatettua lohta syödään vuodessa neljä kiloa henkeä kohden, mikä on yli neljäsosa kaikesta syödystä kalasta. Lohen kulutus on 2000-luvulla nelinkertaistunut. Kakkosena ja kolmosena tulevat kasvatettu kirjolohi sekä tonnikala.

Ruokapöytään päätyy yhä myös tuttuja kotimaisia ahvenia ja kuhia, mutta esimerkiksi silakan kulutus on romahtanut. Vielä 2000-luvun alussa suomalainen söi silakkaa yli kilon vuodessa, nyt enää 300 grammaa.

Ympäristön kannalta olisi kuitenkin fiksumpaa syödä enemmän silakkaa kuin lohta. Ympäristöjärjestö WWF suosittelee kuluttajille lähivesien pieniä kalalajeja kuten silakkaa ja muikkua. Myös kotimaista ahventa, kuhaa ja haukea saisi ostaa nykyistä enemmän.

Norjalaista lohta pitäisi WWF:n mukaan ostaa vain harkiten kalankasvatuksen aiheuttamien ympäristöongelmien takia. Kalanviljelylaitokset voivat levittää tauteja ja loisia luonnonkaloihin, ja karanneet kalat voivat heikentää paikallisten lohikantojen perimää.

Suomessa kasvatettua kirjolohta sen sijaan voi syödä paremmalla omallatunnolla. WWF:n mukaan Suomen tiukka lainsäädäntö on vähentänyt kalankasvatuksen ympäristövaikutuksia. Tautien ja loisten leviämistä luonnonkaloihin ei ole havaittu. Myös kalojen hyvinvointiin liittyviä asioita säädellään tarkasti.

Yksi suuri ongelma kalankasvatuksessa on siinä tarvittavan rehukalan suuri määrä. Viime vuosina ruokinnassa on pystytty vähentämään kalan osuutta ja lisätty kasviperäisiä raaka-aineita. Mutta yhden lohikilon kasvattamiseen kuluu yhä yli kilo villiä kalaa.

Lisää tietoa WWF:n kalaoppaassa.

Tonnikalapurkissasi ei ole todennäköisesti tonnikalaa

Monilla meillä on kotona ruokakaapissa tonnikalapurkki siltä varalta, että tarvitaan nopeasti helppoa särvintä ruokapöytään. Suomalaiset syövät tonnikalaa henkeä kohden yli puolitoista kiloa vuodessa. Tonnikalaa kutsutaankin usein ”merten broileriksi”.

Monesti tonnikalapurkissa ei kuitenkaan ole kirjaimellisesti ottaen lainkaan tonnikalaa, vaan pienikokoista tonnikalan lähisukulaista boniittia. Se ei ole uhanalainen kalalaji, ja sitä on saatavana kestävän kalastuksen merkillä eli MSC-sertifikaatilla merkittynä.

Joskus purkeissa on toki aitoakin tonnikalaa. Esimerkiksi Ruokakeskosta kerrotaan, että sen myymistä purkeista voi löytyä boniitin lisäksi tongolia. Kaikkiaan maailman tonnikalasaalis koostuu 23 eri kalakannasta. Osa niistä kuuluu niin sanottuihin silmälläpidettäviin lajeihin kuten valkotonnikala tai keltaevätonnikala. Molempia on tarjolla MSC-sertifioituina.

Sen sijaan sinievätonnikala on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, eikä sen ostamista ruokapöytään voi suositella. Tosin, tullin tilastojen mukaan sinievää ei ole tuotu Suomeen vuoden 2012 jälkeen. Sen kolmesta kannasta yksi – Välimeren kanta – on onnistuttu viime vuosina tiukoilla kalastuskiintiöillä saamaan selkeään nousuun.

Sinievätonnikala on japanilaisten sushi-herkuttelijoiden mieleen, ja siitä maksetaan tähtitieteellisiä summia. Vuonna 2013 yhdestä uhanalaisesta sinievätonnikalasta maksettiin yli miljoona euroa. Kilohinnaksi tuli 5 800 euroa.

Jos mielit ostaa vain eettisesti kestäviä tonnikalatuotteita, on syytä kiinnittää huomiota paitsi kalalajiin myös siihen, miten kala on pyydystetty. Usein tonnikalan saalistuksessa pyydyksiin joutuu ei-toivottua sivusaalista kuten lintuja, merikilpikonnia ja delfiinejä. Eniten sivusaaliita tulee kalastettaessa troolilla, verkoilla ja pitkäsiimalla. Sertifikaatissa pyritään ottamaan huomioon myös pyydystystapa.

Kaikkiaan tonnikalan kalastus on kasvamaan päin. Vuonna 2012 sitä pyydettiin huikeat seitsemän miljoonaa tonnia, jos boniitti lasketaan mukaan.

EU:n kalastuspolitiikka on ollut tuhoisa

EU:lla on yhteinen kalastuspolitiikka, joka perustuu siihen, että kukin maa saa tärkeimmille kalakannoille kalastuskiintiöt. Jäsenmaiden kalastusministerit päättävät kiintiöistä tieteellisen suosituksen pohjalta. Tieteellisen arvion puolestaan tekee Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES.

Ongelmana on ollut, että jaetut kiintiöt ovat ylittäneet tieteellisen arvion siitä, miten suuren kalastuksen kalakannat kestävät. Kiintiöpolitiiikka on myös johtanut siihen, että suuri osa kalansaaliista heitetään kuolleena mereen. Erilaisten arvioiden mukaan jopa viidennes kalansaaliista on päätynyt kuolleena meriin.

Lopputulos on surullinen. Välimeren kalakannoista 90 prosenttia on ylikalastettu, Koillis-Artlantilla ja Itämerellä tilanne on hieman parempi. EU:n komission oman ilmoituksen mukaan siellä 40 prosenttia kalakannoista on romahtanut tai ylikalastettu. Vielä muutama vuosi sitten tilanne oli vieläkin huonompi: Esimerkiksi vuonna 2005 Koillis-Atlantin kalakannoista ylikalastettiin 94 prosenttia.

Suolapulssi tuli Itämeren turskan avuksi

Itämeren turskat ovat tällä hetkellä pieniä ja laihoja. Ne kyllä lisääntyvät, mutta eivät kasva. Miksi näin on, on jäänyt tutkijoille epäselväksi.

Itämeren turskan tarina liittyy kiinteästi murtovesialtaamme alhaiseen suolapitoisuuteen. Turska elää Itämeressä esiintymisalueensa rajoilla juuri veden alhaisen suolapitoisuuden vuoksi. Tästä syystä sen elämä liittyy kiinteästi niin sanottuun suolapulssiin, joka aika ajoin tuo Atlantilta suolaista ja happipitoista vettä.

Itämeren turskakannat olivat vahvimmillaan 1970-luvulla ja vielä 80-luvun alkupuolella. Sitten seurasi ajanjakso, jolloin suolapulssia ei tullut pitkään aikaan. Turskan lisääntyminen häiriintyi, mutta kalastusta jatkettiin liian tehokkaasti. Kansainvälisen merentutkimusneuvoston suosituksia kalastuksen voimakkaaksi pienentämiseksi ei noudatettu, vaan EU jakoi suosituksia suurempia pyyntikiintiöitä.

Turskakanta romahti. Pienimmillään se oli 1990-luvun puolivälissä. Sen jälkeen kalastusta vähennettiin, ja kanta alkoi 2000-luvulla vähitellen elpyä. Kehitys ei kuitenkaan ole ollut niin suotuisaa kuin on toivottu.

Syyt turskan tämänhetkiseen huonovointisuuteen ovat jääneet epäselviksi. Turskan tärkein saaliskala eli kilohaili on mahdollisesti siirtynyt uusille vesille, ja turska nälkiintyy ruuan puutteessa. Toisaalta turskaa pyydetään pohjatrooleilla, jotka saattavat vaurioittaa merenpohjaa, mikä voisi olla yksi turskan ongelmien syy.

Varmaa on, että Itämeren hapettomat syvänteet heikentävät turskan lisääntymistä. Tähän kohtaan on kerrottava hyvä uutinen: Itämereen on viime viikkoina tullut iso suolapulssi!

Ehkä se pelastaa turskakannan.

Eu on saanut kalakantojen kohtelusta kovaa arvostelua osakseen. EU onkin tehnyt arvostelun seurauksena uudelleenarvion siitä, mihin suuntaan sen kalastuspolitiikan tulee mennä. Uusi yhteinen kalastuspolitiikka astui voimaan tammikuun alussa 2014.

Sen keskeiset kohdat ovat:

– Ylikalastus lopetetaan kaikilla alueilla viimeistään vuoteen 2020 mennessä

– Kalan poisheittokielto astuu voimaan 2015 alussa. Sen jälkeen kaikki saalis on tuotava maihin ja laskettava mukaan kiintiöön.

– Muiden maiden kanssa solmittavissa sopimuksissa on huomioitava maiden paikallisyhteisöjen edut ja ihmisoikeudet

Lisää aiheesta: Espanja yrittää päästä eroon ryöstökalastajan maineestaan.

EU:n kalastuspolitiikka näyttääkin nyt jopa arvostelijoiden mielestä hyvältä. - Se näyttää hyvältä paperilla, sanoo kalastuspolitiikkaa seuraavan kansalaisjärjestön Pew Charitable Trustin asiantuntija Markus Knigge puhelimessa. - Ikävä kyllä heti ensimmäisessä uuden politiikan mukaisessa kiintiöiden jaossa viime vuonna EU antoi useille kalakannoille isommat kiintiöt kuin tiedemiehet olivat suositelleet kantojen kestävyyden perusteella.

Nyt on vielä liian varhaista arvioida, onko EU lupaustensa mukaisella kestävän kalastuksen tiellä. Liian suuret kiintiöt eivät viittaa siihen.

Komission Yleisradion kysymyksiin antamien vastausten mukaan uuden kalastuspolitiikan aikana EU:n kalastuslaivasto on pienentynyt aavistuksen verran, eli alusten lukumäärässä laskettuna vajaat 2 prosenttia. Vuoden 2004 jälkeen laivasto on kuitenkin pienentynyt lähes viidenneksen.

EU:n kalastuslaivasto on silti edelleen aivan liian suuri verrattuna kalastuskiintiöiden kokoon.

Kun omat vedet tyhjenevät, suunnataan muualle

EU-laivastot eivät kalasta pelkästään omilla vesillä, vaan Unioni solmii kalastussopimuksia myös muiden maiden kanssa. Merkittävimmät kalastussopimukset antavat oikeuden kalastaa Länsi-Afrikan rannikolla.

EU:n kalaomavaraisuutta seuraava brittiläinen kansalaisjärjestö NEF on laskenut, että EU:n kalaomavaraisuus riitti viime vuonna heinäkuun 11::een päivään saakka, jos ajatellaan että omilla vesillä kalastetaan niin kauan kuin kiintiöt sallivat, ja sitten siirrytään muille vesille. Näinollen, vajaa puolet EU-laivastojen kalastamasta kalasta tulee EU:n omien vesien ulkopuolelta. Samalla ajatusmallilla Suomen kalaomavaraisuus riitti lokakuuhun saakka.

EU:n solmimista kalastussopimuksista suurin ja ongelmallisin on tehty Marokon kanssa. Siihen sotkeutuvat kalastuspolitiikan ohella vahvasti ihmisoikeudet.

Kalastussopimuksia on arvosteltu siitä, että ne heikentävät paikallisten kalastusyhteisöjen toimeentulomahdollisuuksia. On jopa nähtävissä linkki Afrikasta Eurooppaan suuntautuvan laittoman siirtolaisuuden ja EU:n kalastussopimusten välillä, sanoo kalastuksen seuraamiseen keskittyvän CFFA-kansalaisjärjestön asiantuntija Beatrice Gorez.

– Erityisesti rannikolla kalastavat supertroolarit kalastavat samoja sardiineja, joista paikallisväestön ruokavarmuus on riippuvainen.

Beatrice Gorez kuitenkin myös puolustaa EU:n kalastussopimuksia Afrikan maiden kanssa. – Sopimusten avulla kalastusta sentään pystytään seuraamaan. Nimittäin, siellä kalastettaisiin joka tapauksessa, ulosliputtamalla laivoja tai sitten vain laittomasti.

"Mikään kalastus ei voisi olla ekologisempaa kuin rannikkokalastus verkoilla."

EU ei aseta kiintiöitä karisiialle tai ahvenelle. Granqvistia EU:n kiintiöt rajoittavat vain silloin, kun hän kalastaa vaelluslohta.

EU päästi pukin valvomaan kaalimaata

EU:n kalastussopimuksista taloudellisesti merkittävin on Marokon kanssa sovittu. Samalla se on kaikista kalastussopimuksista kiistanalaisin.

Syynä on se, että sopimus koskee myös Marokon miehittämän Länsi-Saharan rikkaita kalavesiä. Marokko on miehittänyt Länsi-Saharaa vuodesta 1975 lähtien. Kymmenet tuhannet länsisaharalaiset ovat asuneet siitä lähtien pakolaisleireillä autiomaassa Algeriassa.

Länsisaharalaiset kertovat, että miehitetyllä alueella heidän ihmisoikeuksiaan loukataan jatkuvasti. Heiltä on evätty kokoontumis- ja mielenosoitusoikeus. Aktivisteja vangitaan poliittisista syistä, ja vankiloissa on kymmeniä poliittisia saharalaisvankeja. Kidutus vankiloissa on yleistä.

Kansainvälinen oikeus kieltää sen, että miehitysvalta käyttää miehittämänsä alueen luonnonvaroja hyväkseen keskustelematta paikallisväestön kanssa. Tässä tapauksessa EU on neuvotellut sopimuksen vain miehitysvallan eli Marokon kanssa.

Äänekkäästä kritiikistä huolimatta EU solmi uuden kalastussopimuksen Marokon kanssa joulukuussa 2013. Edellinen sopimus oli ollut katkolla kaksi vuotta Länsi-Saharaan liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Uusi sopimus tuli voimaan viime vuoden kesällä, ja se lisää eurooppalaisten alusten kalastusoikeutta lähes kolmanneksella edellisestä sopimuksesta.

Korkeintaan 120 EU:n kalastusalusta 11 maasta saa kalastaa Marokon ja Länsi-Saharan aluevesillä. Suurin osa luvista on annettu espanjalaisille kalastusaluksille. Sopimus maksaa EU:lle 30 miljoonaa euroa vuodessa. Tässä siis tuetaan eurooppalaisten verovaroilla kalastusta Afrikan vesillä kymmenillä miljoonilla vuodessa.

Uuteen sopimukseen tuli ensimmäistä kertaa kohta, jonka mukaan EU voi yksipuolisesti sanoa sopimuksen irti, jos Marokko rikkoo länsisaharalaisten ihmisoikeuksia. Komissiosta kerrotaan, että EU seuraa ihmisoikeustilannetta Marokon antamien raporttien pohjalta. Pukki kaalimaan vartijana, siis.

Länsisaharalaisia edustava itsenäisyysrintama Polisario sanookin, että uusi sopimus ei ole parantanut ihmisoikeuksia, eikä koidu myöskään taloudellisesti länsisaharalaisten hyväksi.

"Olen onnellinen joka kerta kun palaan mereltä – oli saalis pieni tai suuri."

Neljän tunnin kalastus helmikuisena aamupäivänä tuotti 25 kiloa siikaa ja ahventa.

Tekstit: Jaana Kanninen, Johanna Numminen. Kuvat ja videot: Marcus Rosenlund. Grafiikka: Stina Tuominen. Toteutus: Ville Juutilainen. Lähteet: WWF, Ari Leskelä, Kalavale (Emma Kari & Kukka Ranta), Luonnonvarakeskus, FAO, Ruokakesko, Suomen tullin tilastot, EU:n komissio, Polisario. Julkaistu 27.2.2015.