Miehinen juttu on väline oman terveyden ylläpitoon

Länsi-Pohjassa tartutaan uudella tavalla miesten hyvinvointia uhkaaviin ongelmiin. Miehinen juttu -hankkeella halutaan varmistaa, että miehet pitävät huolta sekä henkisestä että fyysisestä terveydestään.

miehet
Lea Leminaho
Risto Koskinen / Yle

Miehinen juttu -teemalla halutaan edistää miesten kaikinpuolista hyvinvointia. Sen kohderyhmänä ovat nuoret miehet ja aikamiehet, jotka eivät kuulu työterveydenhuollon piiriin.

Projektipäällikkö Lea Leminaho Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiristä kertoo, että tavoitteena on edistää miesten terveyttä ja muun muassa vähentää yksinäisyyttä.

– Aluksi selvittelemme tilannetta ja pyydämme mielipiteitä kuntien asiantuntijoilta. Nuorten miesten kanssa keskustelemme viimeistään huhti-kesäkuun aikoihin. Pyrimme järjestämään työpajoja ja näihin kutsutaan sitten kohderyhmää ja kysytään, mitä he itse toivovat ja mitä tarpeita heillä on.

Miehen oma huoltopäivä

Tavoitteena on järjestää miehille muun muassa keskusteluryhmiä, teemapäiviä, tietoiskuja, miesten huoltopäiviä ja asiantuntijapalveluja.

Leminaho kertoo, että tilaisuuksissa käydään läpi esimerkiksi miesten arjenhallintaa ja mielenterveyden ylläpitämistä.

– Lähdemme liikkumaan maakuntiin ja pysähdymme esimerkiksi kauppojen pihoilla, jotta tavoittaisimme yli 60-vuotiaat miehet arjessa, Leminaho sanoo.