1. yle.fi
  2. Uutiset

Helsinki uudistaa Eteläsataman laivalaiturin kokonaan

Helsinki kehittää satamiaan yhteistyössä Turun, Naantalin ja HaminaKotkan kanssa. Satamat hakevat yhdessä Tukholman kanssa EU:n kautta rahoitustukea yhteensä 200 miljoonaa euroa.

Kotimaan uutiset
Silja Serenade Eteläsatamassa Olympialaiturissa 10. joulukuuta 2011.
Silja Serenade Eteläsatamassa Olympialaiturissa joulukuussa 2011.Yle

Suomalaiset ydinverkon satamat Naantali, Turku, Helsinki ja HaminaKotka ovat jättäneet kolme hakemusta vuoden 2014 eurooppalaisten liikenneverkkojen CEF-hakuun.

Satamat investoivat yhteensä 200 miljoonaa euroa satamainfrastruktuuriin ja toimenpiteisiin, joilla vähennetään merenkulun ympäristövaikutuksia.

Helsingissä aiotaan muun muassa lisätä laivaliikenteen kapasiteettia uudistamalla eteläsataman laituri kokonaan. Miljoonauudistus palvelee niin rahti- kuin matkustajalaivaliikennettäkin. Vuosaaressakin suunnitellaan tehtäväksi logistisia järjestelyjä.

Uudistamiselle vauhtia

– Tämän rahoituksen avulla nämä investoinnit saadaan nopeammin liikkeelle. Kyllä näitä varmasti tultaisiin muutenkin tekemään, mutta tämä kannustaa tekemään niitä juuri nyt, sanoo Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

– Tietysti sataman kehittäminen on nimenomaan sitä, että tunnistetaan asiakastarpeet. Asiakkaat ovat kertoneet meille, että infrastruktuurin tulee olla kunnossa niin, että homma pelaa ja nämä ovat juuri sen tyyppisiä hankkeita, joilla se varmistetaan.

Helsinki on hakenut vastaavaa CEF-rahoitusta yhdessä myös Tallinnan sataman kanssa.

Lue seuraavaksi