Hyppää sisältöön

Jussi-palkittu elokuva synnytti Nepaliin viisi koulukeskusta ja katulasten turvakodin

Juho Leppäsellä oli unelma: kunpa voisi auttaa edes joitakuita nepalilaisia kastittomia. Kolme vuotta ja 20 000 kilometriä myöhemmin Nepaliin on noussut Leppäsen unelman seurauksena tähän mennessä jo viisi uutta koulukeskusta ja katulasten turvakoti. Projektista syntyi myös palkittu Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva.

Leppäsen unelman myötä Nepaliin on noussut tähän mennessä viisi koulukeskusta ja katulasten turvakoti. Kaikki elokuvantekijöiden saamat lipputuotot ohjataan lyhentämättöminä Nepaliin. Kuva: Black Lion Pictures

Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva on ensimmäinen suomalainen elokuva, joka on toteutettu kokonaan joukkorahoituksella. Joulukuussa 2013 hyväntekeväisyyselokuvan joukkorahoituskampanjalla kerättiin kolmessa viikossa 33 000€.

Elokuvalla oli siis yleisö puolellaan jo ennen valmistumistaan – ja yleisön suosio sai lopullisen sinettinsä helmikuussa 2015, kun filmi palkittiin Jussi-gaalassa Yleisö-Jussilla.

Marraskuussa ensi-iltansa saanut elokuva vie katsojan pakettiautomatkalle Nepaliin. Kaiken taustalla oli Nepalissa aiemmin työskennelleen Juho Leppäsen unelma.

– Unelma oli, että jotenkin voisi vaikuttaa kastijärjestelmän sortoa vasten. Ei meillä oikein ollut käsitystä, että miten. Ajateltiin, että autetaan turvakodin naisia Nepalissa.

Kathmandulaisen turvakodin naisia päätettiin auttaa hakemalla heiltä myyntiin koruja – eikä koruja hakiessa tyydytty menemään sieltä, mistä aita olisi ollut matalin.

– Ajattelimme, että lentäen olisi tylsää. Että varmaan mediakin innostuu, jos menemme autolla.

Niinpä vanhan postiauton keula käännettiin kohti Nepalia, ja kyytiin astuivat idean isän Juho Leppäsen lisäksi myös ystävät  Rico Pircklén ja Mikael Hautala.

Rekkakolari Intiassa

Marraskuussa ensi-iltansa saanut elokuva vie katsojan 20 000 kilometrin automatkalle, jota ei todellakaan taitettu viiden tähden hotellien viitoittamaa tietä pitkin.

Matkareitti kulki Venäjän, Kazakstanin, Kirgisian, Kiinan, Pakistanin ja Intian kautta. Reissun aikana vastaan tuli yllätys jos toinenkin.

– Pahin paikka oli se, kun olimme tulossa jo takaisin päin ja Intiassa tuli kolari. Jouduimme odottelemaan kolme viikkoa varaosia Suomesta, koska Intiaan ei ole koskaan viety Volkswagen Transporteria, kertoo Juho Leppänen.

Rekkakolarin jälkeen suomalaismatkaajat viettivät Intiassa piinaavia viikkoja, kun mikään ei tuntunut enää etenevän.

– Olimme jo käyneet Nepalissa ja tuntui, että ketään ei enää kiinnostanut. Ja oli uhkana, että joutuu maksamaan autosta isot sakot, jos se jää Intian sisään.

Pakistanilainen autolautta

Matkaan mahtui muitakin vastoinkäymisiä kuin intialainen rekkakolari. Autoreissu Nepaliin tutustutti matkalaiset muun muassa Venäjän miliisiin, giardia-suolistoloiseen, terroriuhkaan ja maailmankartalta huuhtoutuneeseen moottoritiehen.

Kadonneen moottoritien mysteerin äärelle matkalaiset päätyivät Pakistanissa, jossa suunniteltu matkareitti oli jäänyt jo kahta vuotta aiemmin veden alle.

Automatka Nepaliin toi tullessaan monta tiukkaa paikkaa. Yksi tiukimmista oli pakistanilaisella autolautalla taitettu matka. Kuva: Black Lion Pictures

– Siinä oli 2010 maanjäristys nostanut solan pohjalla ollutta joen pintaa sata metriä ylöspäin, ja siihen [moottoritien paikalle] tuli sitten 27 kilometriä pitkä joki, jota ei näkynyt kartoilla, Juho Leppänen kertoo.

Maailmankartalle sittemmin ilmestynyt joki oli kuitenkin ylitettävä, sillä määränpäänä häämötti Nepal ja turvakodin naisten tekemä korulasti. Kotiin kääntyminen ei ollut vaihtoehto.

Niinpä pakumatkalaiset päättivät tarttua tilaisuuteen, kun paikalliset vinkkasivat, että moottoritien paikalle noussutta jokea pitkin voi tätä nykyä matkata autolautalla. Lauttarannassa odotti kuitenkin jo seuraava yllätys.

– Lautta oli vähän sellainen pakistanilaistyylinen: vähän kirkkovenettä isompi vene, jossa oli kaksi parrua poikittain. Ja rantakivikolta sitten ajettiin parrujen päälle se auto. Autoa ei mitenkään kiinnitetty veneeseen, että siinä oli kivet, ettei auto lähde luisumaan sitten parruja pitkin.

Elokuvassakin nähtävä lauttaepisodi on omiaan nostattamaan myös katsojan sykettä.

– En tiedä millä kaikella sitä sitten pysyi lunkina. Ehkä se oli sellaista sisäistä paniikkia, sanoo vanhan postipakun lautalle ja sieltä pois ajanut Juho Leppänen.

Uusia kouluja ja tuhansia terveystarkastuksia

Alkujaan unelmien automatkan ja siitä myöhemmin tehdyn elokuvan idea oli auttaa pariakymmentä nepalilaisen turvakodin naista. Projektin edetessä moni asia lähti kuitenkin korkeampaan lentoon kuin kukaan oli osannut ennakkoon odottaakaan.

Kuva: Black Lion Pictures

– Sinne on nyt rakennettu kaksi koulukeskusta ihan nollasta ja kolme käyttökelvotonta on saneerattu kuntoon. Ja elokuvan lipputuloilla rakennetaan vielä kolmas koulukeskus ja 4500 lasta saa terveystarkastuksen, kertoo Juho Leppänen.

Mutta entäpä ne turvakodin naiset?

– Niillä korutuotoilla on rakennettu katulasten turvakoti. Ja turvakodin naiset ovat pystyneet elättämään itseään.

Kaikki elokuvantekijöiden saamat lipputuotot on ohjattu lyhentämättöminä Nepaliin. Apupottia ovat kasvattaneet myös esimerkiksi projektiin markkinointimielessä mukaan lähteneet yritykset.

Leppäsen mukaan ehkä eniten kaikkeen syntyneeseen hyvään on kuitenkin vaikuttanut se valtava joukko, joka seurasi matkan etenemistä reaaliajassa vuonna 2012.

– Nimenomaan se on se meidän ydintiimi ja sosiaalisen median kannustusjoukot, jotka ovat saaneet tämän kaiken aikaiseksi. Jos mitään mediapöhinää ei olisi ollut, niin yhtään yritystä ei olisi lähtenyt markkinoimaan ja rahaa ei olisi saatu sinne Nepaliin.

Pakulla 20 000 kilometrin matkaansa taittaneiden tarinan on arvioitu saavuttaneen noin kahden miljoonan ihmisen tietoisuuden jo matkan aikana.

Pantattu unelma ei toteudu

Muutama vuosi sitten Juho Leppäsellä oli vasta unelma: kunpa voisi jotenkin parantaa edes joidenkin nepalilaisten kastittomien elinoloja.

Unelma toteutui, kun sitä toteuttamaan lähtivät ensin Leppäsen ystävät ja lopulta valtava joukko muitakin. Eikä unelma pelkästään toteutunut, vaan loi toteutuessaan paljon sellaistakin, mistä ei ollut osattu unelmoidakaan.

Leppänen kannustaa kaikkia muitakin pitämään kiinni unelmistaan ja tavoittelemaan niitä tosissaan.

– Askel kerrallaan. Se olisi se isoin juttu. Ei unelman tarvitse toteutua kerrasta. Ja unelmasta pitää puhua: sitten toiset ihmiset voivat innostua ja unelmasta voi tulla yhteinen. Unelma ei ainakaan toteudu, jos sitä panttaa.

Juho Leppänen kiertää parhaillaan Pohjois-Suomessa puhumassa unelmista ja elokuvasta. Leppäsen kulkupelinä pohjoisessa palvelee Nepalissa saakka käynyt Möhköfantti-paku.