Ylen viisuäänestyksen tulos: Tämän kappaleen olisi pitänyt edustaa Suomea Euroviisuissa

Yle Uutisten järjestämässä äänestyksessä tulos oli selkeä, sillä voittaja keräsi yli kolmanneksen annetuista äänistä.

musiikki
Nightwish euroviisujen karsintakilpailussa vuonna 2000.
Nightwish euroviisujen karsintakilpailussa vuonna 2000 kappaleellaan "Sleepwalker". Yle

Nightwish-yhtyeen Sleepwalker on voittanut ylivoimaisesti Yle Uutisten äänestyksen kaltoin kohdelluimmasta euroviisuehdokkaasta. Kappale sai 35 prosenttia lähes 4 000 annetusta äänestä.

Äänestyksessä haettiin viisukappaletta, joka ei aikoinaan tullut valituksi, mutta jonka olisi pitänyt päästä edustamaan Suomea Euroviisuihin.

Toiseksi eniten ääniä keräsi Mikael SaarenWe should be throughja kolmanneksi eniten Katri HelenanMinne tuuli kuljettaa. Kymmenen äänestyksessä ollutta kappaletta sai tasaisesti ääniä kärkikaksikkoa lukuun ottamatta.

Euroviisuäänestyksen tulos -grafiikka.
Yle Uutisgrafiikka

Tuomas Holopainen: Emme ole kokeneet vääryyttä

Nightwish oli mukana Suomen euroviisukarsinnassa Sleepwalker-kappaleella vuonna 2000. Kappale oli yleisöäänestyksessä ykkönen, mutta tippui ammattilaisraadin takia voittajan paikalta.

Puhelimitse tavoitettu Tuomas Holopainen on äänestyksen tuloksesta huvittuneen iloinen.

Se oli sen ajan neronleimaus.

Tuomas Holopainen

– Ei me lähdetty sinne bändinä voittamaan mitään viisuja, vaan lähdettiin ennemmin tekemään jonkin näköistä statementtiä. Yritettiin vähän erottua massasta. Meidän bändille oli silloin aikoinaan ja vähän nykyäänkin tavaramerkkinä tehdä asioita eri tavalla ja hätkähdyttää. Tämä oli sitten varmaan sen ajan neronleimaus.

Tuomas Holopainen.
Viisuja arvioivat Aamu-tv:ssä musiikkitoimittaja Tarja Närhi ja euroviisufani Tuomas Lassinharju. Nightwishin Tuomas Holopainen kommentoi äänestystä puhelimitse.

Vaikka viisuedustajan paikka jäi saavuttamatta, se ei ole yhtyettä jäänyt harmittamaan.

– Itse en koe, että olisimme missään vaiheessa vääryyttä koettu, mutta onhan tämä äänestystulos jonkin asteinen kunnianosoitus kyllä.

Holopaisen mielestä Suomen edustaminen Euroviisuissa olisi voinut jopa kääntyä yhtyettä vastaan.

– Hirvittävän vaikea sanoa, olisiko se kääntynyt voitoksi vai häviöksi. Veikkaan, että se oli loppupeleissä meidän etu. Saatiin kuitenkin kansan tuki taakse, mutta ei lähdetty sitten edustamaan. Esimerkiksi Celine Dionille kävi aikoinaan hyvin, mutta muutamille muille vähän huonommin.

Vaikka Nightwish ei enää Euroviisuihin lähde mukaan, katsoo Tuomas Holopainen usein finaalilähetyksen siinä olevan shown ja hienojen visuaalisten efektien takia.

– Jo termissä musiikkikilpailu on jotain hieman irvokasta, koska musiikin ei pitäisi koskaan olla kilpailu. Kilpaileminen on urheilijoiden hommaa. Mutta hyvä show on aina hyvä show.