Israel ja Jordania historialliseen sopuun kasteluvedestä ja Kuolleen meren pelastamisesta

Lähi-idässä on solmittu yhteistyösopimus, joka näyttää hyödyttävän kaikkia; Israelia, Jordaniaa ja palestiinalaisia. Samalla pyritään pelastamaan kuivuva Kuollut meri, joskin ympäristöjärjestöt eivät ole varmoja tämän onnistumisesta.

luonto
Israelilaistutkijat mittasivat Kuolleenmeren syvyyttä 20. lokakuuta 2014.
Israelilaistutkijat mittasivat Kuolleenmeren syvyyttä 20. lokakuuta 2014. Abir Sultan / EPA

Israel ja Jordania ovat solmineet sopimuksen, jonka myötä molemmat maat alkavat saada runsaasti juoma- ja kasteluvettä samalla kun kuivuvaan Kuolleeseen mereen alkaa virrata täydennystä.

Sopimus solmittiin Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Läsnäolijat kuvailivat historiallista sopimusta maiden vuonna 1995 solmiman rauhansopimuksen vesihuoltoa koskevaksi jatko-osaksi.

Sopimuksen myötä Jordanian Aqabaan, Punaisenmeren rannalle, rakennetaan laitos, joka poistaa suolaa merivedestä. Aqabasta rakennetaan 200 kilometriä pitkä putkilinja, jota kautta suolanpoistolaitoksesta ylijäävä, hyvin suolainen vesi johdetaan Kuolleeseen mereen.

Putki tuo vuosittain 300 miljoonaa kuutiometriä vettä Kuolleeseen mereen. Putkia on tulevaisuudessa määrä rakentaa kaikkiaan neljä, joiden yhteiskapasiteetti nousee kahteen miljoonaan kuutiometriin.

Ilman lisävettä Kuolleen meren arvellaan kuivuvan lopullisesti vuoteen 2050 mennessä. Kuivuminen johtuu siitä, että ankarasta vesipulasta kärsivät Israel ja Jordania käyttävät yhä enemmän Jordanjoen vettä. Jordanjoki on käytännössä ainoa uutta vettä Kuolleeseen mereen täydennystä tuova joki.

Aqaban suolanpoistolaitoksen kapasiteetti tulee olemaan 65 - 80 miljoonaa kuutiota juomakelpoista vettä vuodessa. Tästä Israel voi ostaa 35 miljoonaa kuutiota, jota se käyttää rutikuivan eteläosansa asukkaiden ja maanviljelyn hyödyksi. Palestiinalaishallinnolle luvataan 30 miljoonaa kuutiota, kertoo Jerusalem Post -lehti (siirryt toiseen palveluun).

Vastineeksi Jordan voi ostaa Israelin hallitsemasta Gennesaretjärvestä johdettavaa vettä 50 miljoonaa kuutiota, eli noin kaksinkertaisen määrän nykyistä kiintiötä enemmän. Vesi johdetaan Jordanian pohjoisosaan, joka on kärsinyt viime aikoina yhä vakavammasta vesipulasta.

Suurta vesiprojektia hallinnoimaan perustetaan maiden yhteinen johtoryhmä. Jordan aikoo aloittaa tarjouspyyntöjen tekemisen lähiviikkoina.

Ympäristöjärjestöt ovat huolissaan Kuolleen meren ainutlaatuisen ekologian järkkymisestä, kun siihen sekoitetaan Punaisesta merestä peräisin olevaa vettä.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset