72 tuntia nukkumatta on liikaa lanittajallekin – uni maistuu kuvaruudun hämyssä

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa parhaillaan käynnissä oleva Lantrek tarkoittaa monelle osallistujalle pelaamista yötä myöten. Lanittajat eli tapahtumaan osallistuvat pelaajat lataavat akkujaan muutaman tunnin nokosilla.

Kotimaa
LanTrek 2015, väsyneitä pelaajia
Antti Eintola / Yle

Satoja osallistujia keräävässä Lantrek-pelitapahtumassa oli suvantovaihe perjantaiaamuna. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa moni oli pelannut koko yön ja uni painoi silmää.

18-vuotias tamperelainen Dahlia Pihkanen oli menossa nukkumaan aamukahdeksan aikoihin. Piristävistä juomista nuori nainen ei hae virtaa.

Kunto kestää oikein hyvin. Onhan tässä monta tuntia aikaa nukkua.

Santeri Pohjakallio

– En juo kahvia tai energiajuomia. Hyvä meno, musiikki, kaverit ja pelaaminen pitävät hereillä ja virkeänä. Suunnitelmissa oli valvoa 72 tuntia, mutta se ei taida onnistua, sanoo Pihkanen.

Niin ikään tamperelainen Santeri Pohjakallio kulki messu- ja urheilukeskuksen käytävillä kainalossaan patja, tyyny ja peitto. Nokosten jälkeen pelien oli määrä jatkua.

– Huomenna, eikun siis tänään, on kello 18 Fifa-turnaus. Tiukkoja pelejä on tulossa. Itsellä ei ehkä ole ihan voittoon asti mahdollisuuksia, mutta jos lohkovaiheesta pääsee läpi, niin tosi tyytyväinen saa olla.

– Kunto kestää oikein hyvin. Onhan tässä monta tuntia aikaa nukkua, Pohjakallio vakuutti.

LanTrek 2015
Antti Eintola / Yle
LanTrek 2015, pelaaja unessa
Antti Eintola / Yle
LanTrek 2015, Dahlia Pihkanen ja Joakim Paturi
Antti Eintola / Yle
LanTrek2015, Dahlia Pihkanen
Antti Eintola / Yle
LanTrek 2015, väsyneitä pelaajia
Antti Eintola / Yle
LanTrek 2015
Antti Eintola / Yle