Kun mikään ei riitä - oletko sinäkin maksimoija?

Minimoijaa eivät päätöstilanteet stressaa, mutta maksimoija kärsii etsiessään loputtomasti täydellistä vaihtoehtoa: vaikka parisuhde olisi hyvä, maksimoija miettii, löytyisikö jostain vielä parempi. Millainen päätöksentekijä sinä olet?

stressi
Eurooppalaisia karkkea laatikoittain.
Petri Puskala / Yle

Usein ihmetellään, miten ihminen voi masentua ja stressaantua kaiken yltäkylläisyyden keskellä – hänellähän on kaikkea. Ehkä juuri siksi, uskoo psykologi Hanna Markuksela.

– Aivot rakastavat selkeyttä. Loputon määrä tarpeita ja vaihtoehtoja on yksinkertaisesti aivoillemme liikaa. Siksi päätöksentekotyylimme voi vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka kuormittuneiksi tai rauhallisiksi muutumme kaaoksen keskellä.

Päätöksentekotyypeistä minimoija pysyy niin itse päätöstilanteessa kuin sen jälkeenkin levollisempana kuin maksimoija, joka stressaantuu etsiessään täydellistä vaihtoehtoa.

– Vaikka olisi hyvä parisuhde ja työpaikka, maksimoija miettii, löytyisikö jostain vielä parempi. Vaateostokset vievät paljon aikaa, koska kaupoista ei meinaa löytyä juuri sopivia vaatteita. Videon vuokraaminen ei onnistu, kun on vaikea löytää juuri oikeanlaista elokuvaa, Markuksela luettelee.

Hanna Markuksela
Hanna Markuksela

Maksimoija voi pyrkiä parantamaan stressinhallintaansa monin keinoin. Markuksela neuvoo kokeilemaan ainakin näitä:

1. Opettele erottamaan, milloin on kyse tärkeästä valinnasta, milloin ei.

2. Aktivoi itsessäsi joka päivä kiitollisuutta elämässäsi olevia tärkeitä asioita kohtaan. Näin voit nauttia hyvästä parisuhteesta, työstä tai harrastuksesta ilman jatkuvaa rauhattomuutta.

3. Opettele rajaamaan valintojen loputonta paljoutta omatoimisesti ja pysymään päätöksissäsi.

4. Rajaa aikaa, jota käytät päätöksiesi tekemiseen. Näin prosessi ei pitkity loputtomasti ja johda pahimmillaan jumitilaan.

5. Jos olet hukassa suurten päätösten kanssa, älä epäröi hyödyntää ammattiapua tukenasi.