yle.fi-etusivu

Kissat agility -radalla jopa innokkaampina kuin koirat

Suomessa harrastetaan lisääntyvässä määrin kissojen agilityä, eli taito- ja tottelevaisuuskisoja. Ohjaajat tunnustavat, että kilpailujen ulkopuolella se on kissa, joka määrää ihmistä.

ilmiöt
Miuku-kissa Jenni Yli-Tainion (vas.) agility-radalla. Niina Koljonen tarkkailee, onnistuuko myös pyöreä läpimenoeste.
Arto Veräjänkorva / Yle

Oulussa joukko nuoria naisia haluaa nostaa kissojen agility-harrastuksen vähintään Etelä-Suomen tasolle. Lauantaina kissojen viralliseen agility-kilpailuun osallistuu lähemmäs kymmenen ohjaajaa.

Jenni Yli-Tainiolla on noin pingispöydän pituinen pöytäesterata myös kotona olohuoneessa. Kisoihin osalistuu kissakatraasta neljä taitavinta. Nuorin on vain puolivuotias Neppari. Jo ennen emännän antamaa lähtömerkkiä, kissa tutkii hyppyesteen, A-esteen ja läpimenoesteen innolla läpi.

– Kissoista käytetään aina hän -sanaa, Jenni Yli-Tainio ja Niina Koljonen Kiimingistä neuvovat.

Kissat johdattelee ja vie ihmisiä ihan kuus-nolla

Jenni Yli-Tainio

Monet hämmästelevät, voiko kissat saada tottelemaan ohjaajaa kuin koirat konsanaan. Ainakin Neppari suorittaa esteradan vain sekunneissa. Sulavaan suoritukseen tuskin edes pienimmät koirat pystyisivät nopeammain tai innokkaammin.

– Agility-kilpailussa esteet saa suorittaa vapaavalintaisessa järjestyksessä, aikaa on kaksi minuuttia. Tasatuloksessa voittaja ratkaistaan ajan perusteella, Jenni Yli-Tainio selvittää.

Kissat haluavat palkintoja ja huomiota

Kissat saa tottelevaisiksi koirien tapaan pienillä ruokapalkinnoilla. Tosin kissojen käyttäytymisestä voisi myös päätellä päinvastoin: juuri he saavat ohjaajat antamaan suupaloja - ja järjestämään itselleen agility-ohjelmaa päivän piristykseksi.

- Minulla on nuori viriili kissa, ajattelin aloittaa agilityn, niin säästyvät huonekalut vahingoilta, kun tehdään jotakin yhdessä, Niina Koljonen kertoo.

– Hän hakee huomion tavalla tai toisella. Tullaan ihan naamalle kertomaan asioita ja katseella näytetään, mitä hän haluaa.

– Kyllä ne meilläkin johdattelee ja vie ihan kuus-nolla, Jenni Yli-Tainio tunnustaa.