Isis vapautti sieppaamiaan kristittyjä lunnaita vastaan

Äärijärjestö Isis sieppasi ainakin 200 assyrialaista kristittyä viime viikolla Koillis-Syyriassa. Isis on vallannut alueelta kyliä, joiden asukkaat kuuluvat valtaosin vanhaan assyrialaisten kristittyjen vähemmistöön.

Ulkomaat

Ääri-islamilainen Isis-järjestö on vapauttanut 19 sieppaamaansa assyrialaista kristittyä lunnaista vastaan. Assyrian Network for Human Rights -järjestön johtaja Osama Edward kertoo, että Isisin uskonnollinen tuomioistuin päätti lauantaina vapauttaa kristityt lunnaita vastaan. Heidät vapautettiin sunnuntaina.

Edward ei osaa sanoa, kuinka paljon siepattujen henkilöiden perheet joutuivat maksamaan lunnaita terroristijärjestölle. Hän kuitenkin toteaa, että vastaavassa tilanteessa viime marraskuussa assyrialaiset maksoivat järjestölle 1 700 dollaria jokaista vapautettavaa henkilöä kohden.

Viime viikolla Isis sieppasi 220 assyrialaista kristittyä Hasakan maakunnassa Koillis-Syyriassa. Ihmisoikeusjärjestö Syrian Observatory for Human Rightsin mukaan Isis on vallannut kymmenen kristittyä kylää Hasakan alueelta. Lähes 5 000 ihmistä on paennut alueelta kurdien tai hallituksen hallitsemille alueille.

Assyrialaiset ovat yksi maailman vanhimmista kristityistä yhteisöistä. Ennen Syyrian sisällissodan syttymistä assyrialaisia oli maassa 30 000.

Lähteet: AFP, AP, Reuters