Pohjoismainen kansalaisyhteistyö huimassa nosteessa Suomessa – "Ongelmallinen Venäjä-tilanne osasyynä"

Pohjoismaista yhteistyötä liputtava Pohjola-Norden on lisännyt reippaasti jäsenmääräänsä Suomessa. Kansalaisjärjestön pääsihteerin mielestä eurooppalainen talouskriisi ja Venäjän tiukentunut tilanne ovat saaneet ihmiset ymmärtämään pohjoismaalaisuuden arvon.

Ulkomaat
Pohjola-Nordenin etusivu.
Pohjola-Nordenin etusivu.

Suomalaiset ovat heräämässä pohjoismaiseen ruohonjuuritason yhteistyöhön ainakin jos katsotaan Pohjola-Nordenin jäsenmäärää. Nyt jäseniä on yli 8 000, kun vielä muutama vuosi sitten määrä oli tuhat vähemmän.

– Järjestömme vietti jonkin aikaa hiljaiseloa, mutta nyt olemme saaneet näkyvyyttä muun muassa jäsenistön värväyskampanjan ansiosta. Nyt kun tilanne on Venäjällä kireä ja Euroopassakin talouskriisi, moni on huomannut, että yhteispohjoismainen toiminta voi tarjota tukea ja turvaa, sanoo pääsihteeri Michael Oksanen.

Vuonna 1924 perustettu Pohjola-Norden on Suomessa ainoa kansalaisjärjestö, jonka päätehtävänä on pohjoismainen yhteistyö, kerrotaan järjestön nettisivuilla. Yhdessä muiden Pohjoismaiden Norden-yhdistysten kanssa Pohjola-Norden tarjoaa Suomessa asuville mahdollisuuden pohjoismaiseen toimintaan ja vuorovaikutukseen monilla eri tasoilla ja tavoilla.

Suomen länsirannikolla osataan jo suuntautua Ruotsin kautta Norjaan ja Tanskaan.

Michael Oksanen

Esimerkiksi Joensuussa Pohjois-Karjalassa järjestetään tiistaina 24. maaliskuuta 2015 Pohjolan pidot – Nordiskt gästabud. Tapahtumassa on pääesiintyjänä kirjailija, psykiatri ja jazzmuusikko Claes Andersson. Joensuun Pohjola-Nordenin puheenjohtaja Sinikka Marila on tyytyväinen.

– Vaikka ruotsin kieli ja ruotsalaisuus eivät näykään Joensuussa joka päivä, olen saanut ruotsalaisilta palautetta, että esimerkiksi hotelleista saa täällä hyvää palvelua ruotsiksi, toteaa Marila.

Joensuussa toimii myös Svenska klubben, joka on järjestänyt vapaamuotoisia keskustelutilaisuuksia jo 11 vuotta. Hiljattain viihdetaiteilija M. A. Numminen esiintyi kaupungissa ruotsiksi.

Elinkeinoelämällä pohjoismainen markkinarako?

Pohjola-Nordenin pääsihteerin Michael Oksasen mielestä Venäjä-tilanteenkin vuoksi on aika kääntää katse länsinaapureihin.

– Suomen länsirannikolla osataan jo suuntautua Ruotsin kautta Norjaan ja Tanskaan. Meillä on suuri markkinarako Pohjoismaissa. Suuria pörssiyhtiöitä onkin jo rakennettu pohjoismaiselle yhteistyölle.

– Nyt kun ruotsi ollaan pitämässä vahvasti peruskoulussa, toivottavasti Suomi herää kaksikielisyyteen. Ruotsin opettamisen voisi itse asiassa aloittaa jo päiväkodissa, väläyttää Michael Oksanen. Pohjoismaihin kuuluvat Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska sekä Tanskan itsehallintoalueet Färsaaret ja Grönlanti ja Suomeen kuuluva Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta. Pohjoismaissa asuu yhteensä noin 25 miljoonaa ihmistä. KORJATTU 3.3.2015 klo 9:25 Pohjola-Norden Pohjois-Karjala Joensuun Pohjola-Nordeniksi