Kannattaa hankkia osaamista, ei hirttäytyä yhteen ammattiin

Ei kannata sitoa itseään kiinni tiettyyn ammattiin, vaan hankkia osaamista, muistuttaa työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen. Yle Uutiset laati koneen, jonka avulla voi testata, mihin sellaiseen työhön juuri sinä sovellut, jolla on todennäköisesti runsaasti kysyntää myös tulevaisuudessa.

Kotimaa
Toimittajia työssään.
Markku Ulander / Lehtikuva

Ammatit tulevat ja menevät, mutta taito ja osaaminen säilyvät. Näin kiteyttää työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen tärkeimmän ohjeensa tulevaisuuttaan pohtiville nuorille.

– Ammatti on kuoleva luonnonlaji. Ei kannata sitoa itseään kiinni tiettyyn ammattiin, vaan hankkia osaamista. Sitä voi hyödyntää aina uusissa töissä, neuvoo Tiainen.

Tiaisen mukaan tulevaisuudesta ei voi sanoa muuta varmaa kuin sen, että osaamisvaatimukset lisääntyvät alalla kuin alalla.

– Edes siivoojalle ei enää riitä se, että osaa heiluttaa rättiä, vaan pitää tuntea pesuaineiden ympäristövaikutukset ja erilaiset EU-direktiivit.

Eniten tulevaisuudessa lisääntyy tietotyö, toiseksi eniten palvelutyö. Sen sijaan erityisesti vähän taitoja vaativa suorittava työ esimerkiksi teollisuudessa vähenee. Toisaalta suorittavasta työstä on eläköitymässä runsaasti työntekijöitä, joten töitä riittää sielläkin vielä pitkään.

– Hyvin harva ala kuolee kokonaan lähitulevaisuudessa. Ehkä ruokakauppojen ja pankkien kassatyöntekijät saattavat olla sellaisia aloja, jotka korvataan pian kokonaan teknologialla, arvioi Tiainen.