Facebookin tarinat ihmiskohtaloista saattavat olla valetta

Facebookissa kiertää lukuisia tarinoita erilaisista ihmiskohtaloista, kuten kiusatuista nuorista. Tarinat on kirjoitettu hyvin tunteisiinvetoavasti ja niitä jaetaan paljon eteenpäin. Mediatutkija Elina Noppari kehottaa pitämään mielessä, etteivät tarinat ole välttämättä tosia, tai niiden kohde ei ehkä tiedä tarinan levittämisestä.

Kotimaa
Nainen käyttämässä tietokonetta.
Yle

Viime aikoina Facebookissa on alkanut kiertää toinen toistaan värikkäämpiä ja tunteisiinvetoavampia tarinoita erilaisista ihmiskohtaloista, kuten kiusatuista nuorista.

Tarinoita jaetaan aktiivisesti eteenpäin ja ne tuntuvat kiinnostavan ihmisiä kovasti. Kertomusten alle kasaantuu yleensä kymmenittäin myötätuntoisia kommentteja.

Tampereen yliopiston mediatutkija Elina Noppari kehottaa suhtautumaan varauksella tämänkaltaisten tarinoiden totuuspohjaan.

– On olemassa esimerkkejä siitä, että somessa kiertänyt tarina ei olekaan lainkaan totta, toteaa Noppari.

Enkeli-Elisa ei juuri parantanut some-kansan medialukutaitoa

Viime ajoilta tunnetuin esimerkki someen sepitetystä tarinasta on vuonna 2012 kohun aiheuttanut Facebook-tarina Enkeli-Elisasta, jota myös mediat erehtyivät luulemaan todeksi. Facebookissa kiertää edelleen samankaltaisia tarinoita, joskaan ei yhtä suuressa laajuudessa. Noppari penää tarinoiden lukijoilta ja somessa surffailevilta ylipäätään hieman parempaa medialukutaitoa.

– Ihmiset saattavat hutiloida, kun saavat esimerkiksi tällaisiin ihmiskohtaloihin liittyvät tarinat tietoon oman ystäväpiirin some-jakojen kautta. Siitä tulee helposti sellainen illuusio, että siihen omaan verkostoon kuuluva kaveri, joka jutun on jakanut, on sen luottavuuden tae. Kaveri on kuitenkin voinut jakaa tarinan ihan sen kummempia miettimättä.

Noppari myöntää, ettei kriittisyys ja valppaana oleminen somessa ole toisaalta helppoa.

– Somen käytöstä on tullut niin arkista. Me roikumme siellä koko ajan, se lävistää arkeamme. Samassa uutisvirrassa nähdään kavereiden päivityksiä ja toisaalta linkkejä joillekin muille sivustoille tai uutisiin. Somessa tapetaan aikaa ja viihdytään, eikä siellä olemiseen välttämättä ole luontevaa liittää erityistä valppautta, sanoo Noppari.

Nopparin mukaan Enkeli-Elisa-tarinalla oli hyvin monien nykyistenkin, niin tosien kuin sepitettyjenkin, some-tarinoiden kaltainen tapa vedota ihmisten tunteisiin. Vastaavia tarinoita kertomalla haetaan Nopparin mukaan usein empatiaa ja tukeakin.

– Jonkin epäkohdan henkilöiminen voi olla todella hyväkin juttu, sitähän journalismissakin tehdään. Journalismissa kuitenkin noudatetaan tiettyjä eettisiä perusteita.

Päivityksen leviämisellä voi olla vakavat seuraukset

Facebookissa ongelmaksi voi muodostua paitsi tarinan totuuspohja, myös tarinan kohteen tilanne.

– Jos esimerkiksi kiusaamistapaus tuodaan näyttävästi esille Facebookissa, voi kysyä, onko siitä lopulta kiusatulle enemmän haittaa vai hyötyä, Noppari pohtii.

Vielä vakavampia esimerkkejä tästä ovat esimerkiksi lähestymiskieltotapaukset.

– On tullut ilmi sellaisia tapauksia, että perhe hakee lähestymiskieltoa ja pyrkii hakemaan turvaa. Sitten perheestä on kiertänyt tarinaa ja kuvaa Facebookissa. Tämä on johtanut siihen, että sille henkilölle, jolta on haluttu mennä turvaan, on mennyt tieto olinpaikasta.

Noppari kertoo pohtineensa myös kovin henkilökohtaisten, omien asioiden avoimen jakamisen ongelmaa somessa.

– Joskus sitä tulee miettineeksi, että onko joku Facebook-päivitys kirjoitettu ymmärryksessä siitä, kuinka laajaan jakoon se voi lähteä. Tässä kohtaa pitäisi sen eteenpäin jakajankin vähän pysähtyä pohtimaan, että olisiko mukavaa, jos vastavaasti omat asiat lähtisivät jakeluun somessa.

Noppari ei usko, että Enkeli-Elisan kaltaisten sepitettyjen tarinoiden aika on somessa ohitse.

– Tuskin ne yhtäkkiä mihinkään katoavat. Olen varma, että ainakin sellaiset suunnitellut vedätykset menevät kyllä monesti edelleen läpi.