Kohua aiheuttanut Iivi Anna Masso ei jatka Viron presidentin neuvonantajana

Suomalaistoimittajan boikotoimista suositellut Masso ei enää edusta virallista Viroa.

Kotimaa
Iivi Anna Masso
Iivi Anna MassoYle

Suomen ja Viron välisiin suhteisiin kohun aiheuttanut presidentti Toomas Hendrik Ilveksen neuvonantaja Iivi Anna Masso ei jatka tehtävässään. Virallisesti hänen toimensa lakkautettiin, mutta todellisen syyn epäillään liittyvän Masson kehotukseen olla antamatta haastatteluja suomalaistoimittajalle. Postimees-lehti sanoo verkkoetusivullaan suoraan, että presidentti erotti Masson.

Presidentinkanslian virallisen tiedotteen mukaan Masson tehtävät neuvonantajana lakkautettiin organisaatiomuutoksen vuoksi. Samalla lakkautettiin myös kolmen muuta neuvonantajatehtävää, jotka olivat täyttämättä, kansliasta kerrotaan. Masso ehti työskennellä Ilveksen neuvonantajana runsaat kaksi vuotta.

Masso lähetti helmikuun alussa sosiaalisessa mediassa Twitter-viestin, jossa hän sanoi, että Yleisradiolle työskentelevä freelance-toimittaja Risto Vuorinen levittää ja rohkaisee Kremlin propagandaa, ja suositteli, ettei Vuoriselle annettaisi Virossa haastatteluja.

Viron yleisradioyhtiön ERR:n verkkosivujen päätoimittaja Rain Kooli sanoo kommentissaan, että vaikka Masson reaktio oli inhimillisesti ymmärrettävä, kehotus boikotoida Vuorista sopii huonosti demokraattiselle maalle. Presidentin neuvonantaja ei voi perustella sitä yksityisenä kantana, kuten Masso on tehnyt, Kooli sanoo.

Vaikka Vuorisenkaan päätös ei ollut paras mahdollinen hänen toistaessaan sosiaalisessa mediassa esiintynyttä Viron mustamaalaamista – joskin omalla Facebook-sivullaan –, tapahtumista on valitettavasti jäänyt julkisuuteen sellainen kuva, että Viron presidentinkanslia yrittää sanella virolaisten suhteet Suomen tiedotusvälineisiin, Kooli kirjoittaa.

Korjattu 21.8.2017 klo 19.35. Masson tittelistä poistettu sanat "julkisuussuhteista vastaava".