Sananen – Löytyykö kreisimpää?

Journalistit kertovat nykyään mielellään kaikesta kreisistä. Sitä tavaraa on kiva jakaa. Vaan unohtuuko sitten se aito ja tärkeä?

Näkökulmat
Mikko Maasola
Sanna Pirkkalainen / Yle

Kreisi on uusi tavallinen. Jos yhtään seuraa journalismia, mikä on virhe, huomaa äkkiä, että kreisiä sen olla pitää. Tsernobylin aikoihin kolmipäinen vasikka oli kauhistus. Nyt se on siinä määrin hauska löytö, että pitää heti jakaa kuvana ja hauskalla tekstillä ryyditettynä. Tyyliin: anopilla en kestäisi kolmea päätä! Tai: tällä vihreiden vaaliehdokkaalla on jo menossa kova vaalipaneeliväittely! Moni ei kestäisi pitkää työpäivää ilman tasaisesti nautittuja kreisijuttuja.

Taisi olla Hymy. Siitä luin kesken kiihkeimmän nupullisen kasvukauteni elämäni ensimmäisen kreisijutun: Fakiiri Veltsu panee kuolevaa madetta. Nykyisin se olisi joka Pirkon arkista käyttöhuumoria, Amppareista kerta-annoksena nautittu samalla matkalaskua hakaten. Mutta silloin 80-luvun taitteessa se herätti kysymyksiä, ei vähiten sitä kuka on tämä Veltsu joka hankkii elantonsa fakiirina.

Ihmisen kohtalo on kauhea. Me hukumme. Juuri kun tuntuu, että omaisuutta on ja tilille tuntuu jäävän jemmarahaa, hukumme. Meillä on kaikkea liikaa. Niilläkin, joilla on tahtoa ja voimaa viedä kaikki tuhannet ylimääräiset tavarat kierrätykseen, niilläkin kohtalo on sinetöity. Me hukumme turhaan tietoon. Se on sama kuin kaataisi heti aamusta kitusiinsa pelkkiä elintarvikevärejä.

Me hukumme turhaan tietoon.

Jostain syystä kaikki mediat kulkevat samaan suuntaan. Jos vielä uskaltaa lukea suuren sanomalehden kuukausiliitettä, niin älä, älä ainakaan niitä pikkujuttuja. Ne ovat aiheiltaan kreisejä. Närästävät. Maan suurimmat radiokanavat kaivamalla kaivavat kreisejä aiheita. Tällainen Suomi on, kuule. Televisio ei kohta ole enää kaikkein kreisein, vaikka vielä se on.

Logiikka on tietenkin se, että kreisi huomataan. Kadullakin on perinteisesti jääty omista kiireistä tinkien tuijottamaan kylähullua. Mediatalot uskovat, että kreisi huomataan erityisesti netissä, jossa kilpailu on kuuminta. Kreisi otsikko on tärkein. Sitä seuraavat kaksi lausetta armonaikaa. Jos ei hytkähdystä, niin - seuraava.

Jos pomo tilaisi minulta hyvän nettijutun juuri nyt, niin heti olisi kaksi mielessä. TWERKKAAVA LIITO-ORAVA SAI PORTTIKIELLON KIRKKOPUISTOON ja KIRURGI RATSASTAA TYÖMATKAT APPIUKOLLAAN KESÄT TALVET. Sisältö kyllä keksitään, pahin on jo takana.

TWERKKAAVA LIITO-ORAVA SAI PORTTIKIELLON KIRKKOPUISTOON

Älyllinen ponnistelu vaatisi ihmiseltä pitkäjänteisyyttä. Sen suhteen olla luovuttamassa. Pitäisi lukea kirjoja, mutta kun istuminen tappaa.

Kreisijournalismi hakee fyysistä reaktiota. Nauru tulee tyhmästäkin jutusta. Hätkähdystä haetaan vielä enemmän. Joku sisällä oikeasti hyllähtää sentin pari, kun on oikein kreisiä. Se oli palkinto. Ollaan hyvin lähellä masturboinnin autuutta. Pikavoitto on raaputtamista vaille sinun.

Samaan haluttuun kategoriaan menee tappouutiset. Hyllähtää. Väkivaltarikosten uhreja on paljon vähemmän kuin pari vuosikymmentä sitten, mutta tapot ovat parasta journalismille. Turkkilaisen silmitön raivo, tappokoneen tikkaus, saa lukijankin veren liikkeelle. Me alamme pelätä, vaikka aihetta ei ole, ja se myy. Pelkoa on saatava lisää.

Ihminen on tyhmä, mutta syvällinen. Siksi ennustan, että jotkut alkavat karttamaan kreisejä juttuja. Vaikeaa se on. Viinaa ja munkkeja pystyy, mutta toimittajien kierosti tarjoamia juttuja sattuu aina silmiin. Vahinko tapahtuu niin helposti. Alennamme itsemme turhuudella.

Kreisin vastakohta on aito, tavallinen.

Euroviisut ne vasta ovat kreisit. Suomen ehdokkaat kisaan olivat kuin pöllyssä puhallettuja pienoismusikaaleja kaikkein kreiseimmistä teemoista. Ideariihien aivomyrskyt haistoi. Oksetti.

Sitten tuli Pertti Kurikan Nimipäivät. Kreisin vastakohta on aito, tavallinen. Se oli sitä. Ei mitään kreisiä, valheellista, ainoastaan totta. Joka ilme, joka sana.

Enkä hytkähtänyt. Lämpenin. Ukot palauttivat uskoni ihmiskuntaan.

Maallikkosaarnaaja Maasola