1. yle.fi
  2. Uutiset

Runnin kylpylässä on aloitettu mittava remontti: "Kaikki pinnat menevät uusiksi"

Runnin kylpylää on remontoitu kerran kymmenen vuotta sitten. Nyt kylpylässä uudistetaan kaikki tanssilattiasta hotellihuoneiden sisustukseen.

kylpylät

Iisalmen Runnin kylpylässä on aloitettu koko kevään kestävä mittava remontti. Remontissa uusitaan käytännössä kaikki pinnat yleisistä tiloista ja hotellihuoneista. Lisäksi hotelli saa muun muassa uuden aulakahvion, oleskelutilan ja vastaanoton.

Runnin kylpylä oli suljettuna tammikuussa yleisten tilojen remontin vuoksi, mutta loppukevään remontti ei vaikuta aukioloaikoihin. Tällä hetkellä hotellissa uusitaan hotellihuoneita. Remontin yhteydessä huoneisiin asennetaan ilmastointi ja ne sisustetaan uudelleen.

– Käytännössä kaikki pinnat menevät uusiksi hotellissa. Hotellihuoneista uusitaan ovesta takaseinään asti kaikki ja huoneet sisustetaan uudelleen, kertoo kylpyläjohtaja Susanna Siltaoja.

Perinteistä pidetään yhä kiinni

Siltaoja lupaa, että vaikka kylpylä muuttuu täysin ulkoisesti, tietyistä perinteistä pidetään kiinni.

– Vanhat perinteet ja paikan omaleimaisuus halutaan yhä säilyttää. Vanhat valokuvat jäävät hotellihuoneeseen ja terveysvesilähteestä ei tietenkään luovuta.

Uusi kylpylä valmistuu arviolta touko-kesäkuun vaihteessa, kuukautta alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin. Kylpylässä on tehty kymmenen vuotta sitten allasosaston remontti, mutta muuten rakennusta ei ole korjattu.

Lue seuraavaksi