Valokuvaaja Perttu Saksa: Teurastaminen on äärimmäisen visuaalista

Taiteilija Perttu Saksan uudessa näyttelyssä on esillä valokuvia, jotka on otettu eläinten teurastushetkellä. Saksa haluaa kuvillaan saada ihmisen miettimään omaa suhdettaan eläimiin ja ympäröivään maailmaan. "Eläin on äärimmäinen empatian mittari", luonnehtii Saksa.

kuvataide
Kuolleen eläimen silmä lähikuvassa.
Perttu Saksa / Helsinki Contemporary

Galleria Helsinki Contemporaryn seinällä on valtava, tummanpuhuva valokuva hevosesta, jonka päästä on nyljetty iho. Kuva on otettu tilanteesta, jossa hevonen on juuri teurastettu.

– Hevonen on sellainen eläin, että se edustaa meille kaikkea. Se on lemmikki, työeläin ja jonkinlainen statussymboli. Hevosen tappaminen ja hevosen syöminen on meidän yhteiskunnassamme myytti, selittää Perttu Saksa kuvausvalintaansa.

Valokuvaaja Perttu Saksa on kuvannut töissään usein eläimiä. Hänet tunnetaan muun muassa kuvasarjasta, jossa hän kuvasi Indonesiassa Jakartassa yleisiä ihmiseksi puettuja apinoita, jotka pakotetaan kaduilla temppuihin ja katuteatteriin. Saksa on tehnyt myös kuvasarjan museoissa pidettävistä täytetyistä apinoista eri puolilta maailmaa.

Saksan mielestä uusi näyttely on jatkumoa vanhoille kuvasarjoille.

– Tämä on sellainen kulminaatiopiste, johon kaikki johtaa: eläimen syömiseen.

Kuollut hevonen jolta on nyljetty kasvoista nahka.
Perttu Saksa / Helsinki Contemporary

Uudet kuvat on otettu pienteurastamolla ja tilalla. Niissä on sonni ja hevonen teurashetkellä. Kuvat ovat maalauksellisia ja jossainmäärin abstrakteja. Dokumentaarius tilanteesta on häivytetty.

– Eläimen teurastaminen on äärimmäisen visuaalista. Joku asia, mikä on ollut subjekti, muuttuu lihaksi. Siinä on jotain äärimmäisen visuaalista ja konkreettista.

Teurastamista ei ollut helppo päästä kuvaamaan. Sopivan sonnin löytyminen oli vielä melko helppoa, mutta hevosen teurastamisen kuvaaminen vaikeampaa, sillä hevosia on niin paljon vähemmän.

– Hevonen on jollain tavalla intiimi eläin ihmiselle. Ulkopuolisena siihen tilanteeseen meneminen on aika vaikeeta.

Eläin on empatian mittari

Saksan kuvasarjoissa katsotaan eläintä, mutta oikeastaan ne kertovat siitä, mitä ihminen tekee eläimille. Saksan mielestä eläimen kautta voidaankin katsoa ihmisyyttä.

– Eläin on hyvä peili tarkastella ihmistä. Se miten suhtaudumme eläimiin heijastelee myös sitä, miten suhtaudumme muihin ihmisiin. Eläin on ehkä jonkinlainen äärimmäinen empatian mittari ihmiselle, sanoo Saksa.

Kuvasarja Jakartan näyttelevistä apinoista saattoi osaltaan johtaa siihen, että lainsäädäntöä Indonesiassa on tiukennettu.

Perttu Saksa
Perttu SaksaYle

– Minua haastateltiin tuolloin länsimaisena kuvantekijänä siitä, mitä olin tekemässä Jakartassa. Haastattelu lähti kiertämään netissä aika laajasti. Hyvin nopeasti kuvienottamisen jälkeen lainasäädäntö muuttui Jakartassa, ja nyt niitä apinoita ei enää siellä pahemmin näy. En tiedä, vaikutinko minä siihen, olisi hienoa ajatella, että vaikutin, kertoo Saksa.

Taiteilija sanoo, ettei kuitenkaan halua moralisoida töillään.

– Pääviestini on saada katsoja tarkastelemaan sitä omaa osaansa maailmassa. Ja huomaamaan eläin muunakin kuin kissavideoina.