Kiina tyytyy viime vuotta vaatimattomampaan kasvuun

Yksityisille yrityksille ja ulkomaisille sijoittajille luvataan vahvempaa asemaa. Puoluejohdon tavoitteita esiteltiin kansankongressille.

Ulkomaat
Li Keqiang
Li Keqiang Andrian Bradshaw / EPA

Kiina on alentanut taloutensa kasvutavoitetta tälle vuodelle. Kiina tavoittelee "noin" 7 prosentin kasvua, kun viime vuodelle kasvutavoite oli noin 7,5 prosenttia. Kiinan kasvu jäi viime vuonna 7,4 prosenttiin, mikä oli alhaisin lukema sitten vuoden 1990.

Kiinan pääministeri Li Keqiang sanoi vuotuisessa selonteossaan kansankongresille, että vaatimattomampi talouskasvu sopii Kiinan pyrkimyksiin luoda "maltillisen vauras yhteiskunta". Li viittasi myös maailmantalouden hitaaseen elpymiseen, joka painaa Kiinan taloutta.

Kiinan kommunistinen puolue pyrkii siirtämään kasvun painopistettä viennistä ja saastuttavasta teollisuudesta kotimaiseen kulutukseen ja palveluihin.

– Meidän on säilytettävä tasapaino vakaan kasvun ja rakenteellisten uudistusten välillä, Li sanoi.

Li lupasi myös yrittäjille ja ulkomaisille sijoittajille vahvempaa roolia. Kiinan taloutta hallitsevat yhä valtion omistamat pankit ja yritykset huolimatta kommunistivaltion kolmekymmentä vuotta jatkuneista markkinatalousuudistuksista.

Kiinan kansankongressi kokoontuu kerran vuodessa. Istunnon yhteydessä puoluejohto on perinteisesti esitellyt uudistuksia ja tavoitteita tulevalle vuodelle.

Kiinan talouskasvu on ollut tasaisessa alamäessä vuodesta 2007 saakka, joilloin kansantuote kasvoi huikeat 14,2 prosenttia.

Lähteet: AFP, AP

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus