1. yle.fi
  2. Uutiset

Naton norjalainen pääsihteeri: Nato-päätös on Suomen oma, kuten EU-kanta Norjalle

Jens Stoltenberg sanoo, ettei ole hänen asiansa ottaa kantaa asiaan, josta päättäminen on yksinomaan Suomen asia.

Ulkomaat
Jens Stoltenberg ja Alexander Stubb Kesärannassa torstaina 5. maaliskuuta 2015.
Jens Stoltenberg ja Alexander Stubb Kesärannassa torstaina 5. maaliskuuta 2015.Markku Ulander / Lehtikuva

Läntisen sotilasliiton Naton Suomessa vieraileva pääsihteeri Jens Stoltenberg kutsuu Suomen ja Naton suhdetta erinomaiseksi ja Suomea yhdeksi Naton aktiivisimmista kumppaneista. Samalla hän korosti, ettei ole hänen asiansa ottaa kantaa Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. Hän sanoi kunnioittavansa Suomea liikaa sekaantuakseen sen asioihin.

Norjalainen Stoltenberg vertasi Suomen ja Naton suhdetta Norjan ja EU:n suhteeseen, joka on ollut iso kysymys hänen maassaan vuosikymmeniä. Kyseessä on kummallekin maalle niiden omista asioista, joista ne päättävät pelkästään itse, Stoltenberg sanoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Stoltenbergiä isännöinyt pääministeri Alexander Stubb sanoi Nato-jäsenyydestä, ettei hakemuksen mahdollisuutta pidä sulkea uuden hallituksen ohjelmasta, kuten edellisellä kerralla tehtiin.

Hänen mukaansa seuraavalla hallituskaudella olisi mahdollista tehdä selvitys jäsenyyden vaikutuksista. Itse päätökseen kuitenkin tarvitaan kansalaisten tuki, joten jäsenyyden hakeminen ei ole odotettavissa lähitulevaisuudessa, Stubb myönsi.

Stoltenberg korosti pakotteiden merkitystä Ukrainan kriisissä

Stubbin ja Stoltenbergin lehdistötilaisuudessa esitettiin kysymyksiä myös Ukrainan tilanteesta ja Venäjästä.

Stoltenberg vahvisti, että Natolla on omia ja muista lähteistä saatuja vankkumattomia tietoja siitä, että Itä-Ukrainan separatisteilla on runsaasti raskasta kalustoa, joka voi olla peräisin vain Venäjältä.

Siihen, miten länsimaat reagoisivat, jos separatistit alkaisivat vallata uusia alueita, Stoltenberg vastasi korostamalla Itä-Ukrainan separatistijohdon ja Venäjän vastaisia pakotteita.

– Natolla ei ole omia pakotteita, mutta se tukee EU:n pakotepolitiikkaa. Useat läntiset johtajat ovat jo varoittaneet, että pakotteita voidaan lisätä, ellei tulitaukoa kunnioiteta. Se on hauras, ja rikkomuksia on ollut, mutta yleisesti se on kuitenkin kestänyt, Stoltenberg sanoi.

EU:n sisäisen puolustusyhteistyö tehostamista vastaan Natolla ei ole mitään, päinvastoin, Stoltenberg sanoi.

– Se on hyvä asia myös Natolle. Ja ovathan monet jäsenmaatkin Natossa ja EU:ssa samoja.

Lue seuraavaksi