1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. bingo

Kivijalkabingot katoamassa – Porin kauppahallin bingo sinnittelee

Bingo oli entisaikojen suosikkiharrastus, mutta nykyään perinteiset bingohallit eivät innosta asiakkaita enää vanhaan malliin. Kuitenkin esimerkiksi Porissa kiertäneet huhut kauppahallin bingon sulkemisesta ovat ennenaikaisia, kerrotaan bingon omistavasta Porin Ilmailukerhosta.

Kuva: Karri Laihonen / Yle

Niilo neljäkymmentä, Bertta neljätoista, Iivari kolmekymmentä. Bingo!

Porin kauppahallissa on pelattu bingoa jo yli 40 vuotta. Torstaina päivällä bingossa istuu parikymmentä vakituista pelaajaa, heistä moni erikseen rakennetulla tupakkapuolella.

– On tämä sen verran jännittävää, että tupakkaa tulee vedettyä paljon. On hyvä, ettei tarvitse mennä ulos polttamaan, kertoo vanhempi porilaisnainen.

Bingo on pelaamisen ja jännittämisen ohella sosiaalinen tapahtuma.

– Täällä tulee juteltua niin omista henkilökohtaisista asioista kuin päivän politiikastakin. Myös ystävyyssuhteita syntyy, kertoo Porin bingohallin esimies Päivi Tommilammi.

Pelaajat kaikkoavat nettiin

Porin Ilmailukerho perusti bingon kauppahalliin 1974, kun bingobuumi oli vasta tulossa Suomeen. Nyt bingohallit alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Helsingin viimeinen bingohalli sulki juuri ovensa. Myös Porin kauppahallin bingossa on aiempaa hiljaisempaa.

– Pelaajat ovat menneet nettiin. Aika paljon meilläkin on pelaajia jäänyt pois eikä uusia tule tilalle, kertoo Päivi Tommilammi.

Hän arvioi, että koko maassa on enää 10-12 koko päivän auki olevaa kivijalkabingoa.

Porin tiloihin haussa vuokralainen

Porin kauppahallin bingon tilat ovat nykyisellään liian isot ja tiloihin on bingon lisäksi haussa toinen vuokralainen. Tämä on käynnistänyt kaupungissa huhut koko bingon lopettamisesta.

Porin Ilmailukerhon mukaan mitään päätöksiä bingon lopettamisesta ei ole tehty. Nyt selvitetään erilaisia toimintamalleja, koska kävijämäärät ovat aiempaa pienempiä.

– Pienemmät tilat on yksi mahdollisuus, jos toinen vuokralainen löytyy. Huhut bingon lopettamisesta ovat vahvasti ennenaikaisia, kertoo Pertti Haavaste Porin ilmailukerhosta.