1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. turvalaitteet

Poliisi valvoo ajonopeuksia ja turvalaitteiden käyttöä tehovalvonnassa myös Lapissa

Poliisi valvoo ensi viikolla tehostetusti ajonopeuksia ja turvalaitteiden käyttöä liikenteessä. Nopeusvalvonnassa hyödynnetään perinteisen nopeusvalvonnan lisäksi automaattivalvonnan siirrettäviä yksiköitä, joita Suomessa on kaksikymmentä kappaletta.

Kuva: Yle

Poliisi valvoo ensi viikolla tehostetusti ajonopeuksia ja turvalaitteiden käyttöä liikenteessä koko maassa, myös Lapissa.

Tehovalvonnan tarkoitus on saada kaikki kuljettajat ja matkustajat käyttämään turvavöitä niin taajamissa kuin maanteillä. Lisäksi poliisi haluaa kiinnittää huomiota tilannenopeuksiin, vaikka keliolosuhteet ovat pikku hiljaa parantumassa kevättä kohti mentäessä.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien raportin mukaan ajonopeuteen liittyviä riskitekijöitä, kuten ylinopeus tai liian suuri nopeus olosuhteisiin, taitoon tai ajoneuvoon nähden, oli mukana 42 prosentissa
kuolemaan johtaneista onnettomuuksista.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat ovat arvioineet, että vuonna 2013 tapahtuneissa kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa turvavyön käyttö pelasti 29 ihmistä kuolemalta.

Liikenneturvan tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2014 turvavöitä käytti henkilöauton etuistuimella taajamissa 89 prosenttia ja taajaman ulkopuolella 94 prosenttia kuljettajista.