Haudoissa makaillut Gallen-Kallela oli aikansa puheenaihe Porissa

Porissa 150 vuotta sitten syntynyt Akseli Gallen-Kallela työskenteli suurimman osan elämästään maailmalla. Porilaiset haluavat kuitenkin pitää taiteilijaa kaupungin omana poikana.

Kotimaa
Akseli Gallen-Kallela työryhmineen Juseliukse Mausoleumissa.
Akseli Gallen-Kallela (vasemmalla seisomassa) maalaamassa Juseliuksen mausoleumin freskoa Porissa 1900-luvun alussa.Satakunnan Museo

Akseli Gallen-Kallelan (1865—1931) syntymästä tulee tänä vuonna 150 vuotta. Porissa syntynyt taiteilija työskenteli suurimman osan elämästään maailmalla. Synnyinkaupunkiinsa Gallen-Kallela palasi kuitenkin työstämään yhtä ainutlaatuisimmista töistään, Juseliuksen mausoleumin freskoja.

Kaupungin oma poika

Kansallistaiteilijan syntymäkoti sijaitsee nykyisen Hotelli Vaakunan kohdalla. Katu on nimetty taiteilijan mukaan. Gallen-Kallela oli kaksivuotias, kun perhe muutti Tyrväälle ja sieltä edelleen Helsinkiin.

Poriin taiteilijan tie toi taas 1900-luvun alkupuolella. Juseliuksen mausoleumin freskojen maalaamisen ajan vuosina 1902-1903 taiteilija asui perheineen Annankadulla alueella, jota nykyään peittää entisen oluttehtaan tehdasrakennus. Kesäaika kului Kuuminaisissa pienessä mökissä.

Vaikka Gallen-Kallela vietti Porissa vain muutamia vuosia, pitävät porilaiset mielellään taiteilijaa kaupungin omana poikana.

– Gallen-Kallela on suomalaisen taiteen suurmies ja porilaiset tuntevat ylpeyttä siitä, että hän on syntynyt tässä kaupungissa, sanoo amanuenssi Johanna Jakomaa Satakunnan Museosta.

Gallen-Kallela ideoi Vanhan Rauman suojelua

Porin Käppärän hautausmaalla sijaitseva Juseliuksen mausoleumi on Porin suosituimpia nähtävyyksiä. Gallen-Kallelan museon johtajan Tuija Wahlroosin mukaan mausoleumi on julkisena taideteoksena uniikki.

– Se on aivan ainutlaatuinen. Aikanaan sitä pidettiin jopa Euroopan mittakaavassa uniikkina.

Taiteilija fiilisteli ja poltteli sikaria avoimissa haudoissa. Siinä riittii ihmeteltävää porilaisille.

Amanuenssi Johanna Jakomaa, Satakunnan Museo

Mausoleumin alkuperäiset freskot tuhoutuivat kokonaan 1930-luvulla sattuneessa tulipalossa. Nykyiset freskot ovat kopioita ja ne maalasi palon jälkeen Akseli Gallen-Kallelan poika Jorma Gallen-Kallela.

Porin lisäksi Akseli Gallen-Kallela vaikutti muuallakin Satakunnassa.

– Hän kävi esimerkiksi Noormarkussa maalaamassa Ahlströmin perheen muotokuvaa. Raumalla hän oli mukana ideoimassa Vanhan Rauman suojelua, kertoo amanuenssi Johanna Jakomaa.

Maailmanmatkaaja hämmästytti

Porissa työskennellessään Akseli Gallen-Kallela antoi paikallisille myös paljon juoruttavaa. Maailmaa nähnyt taiteilija hämmästytti kaupunkilaisia muun muassa työtavoillaan.

– Hän kertoi menevänsä avoimiin hautoihin makaamaan. Siellä hän fiilisteli ja poltteli sikaria. Siinä riittii ihmeteltävää porilaisille, Johanna Jakomaa kertoo.

Satakunnan Museossa avattiin perjantaina _Mikä ilo, mikä valo! Akseli Gallen-Kallela Afrikassa -näyttely. _Näyttely kertoo taiteilijan ja tämän perheen matkasta Itä-Afrikkaan nykyisen Kenian alueelle vuosina 1909–1910. Gallen-Kallelan museo on perustanut Facebookiin Gallen-Kallelalle oman profiilin.