Kehitysvammaisten nuorten koulutuspaikat eivät vieläkään lisäänny

Opetusministeriö on useaan otteeseen siirtänyt päätöstä kehitysvammaisten erityisoppilaitosten luvista. Koulutuksen järjestäjät ja nuorten vanhemmat ovat jo kauan toivoneet lisää jatkokoulutusmahdollisuuksia.

Kotimaa
Saimaan ammattiopisto Sampo Lappeenrannassa
Yle

Kehitysvammaisille nuorille ei ole luvassa uusia toisen asteen opiskelupaikkoja ensi syksynä. Koulutuksen järjestäjät ja vanhemmat ovat toivoneet jatkokoulutusmahdollisuuksia jo pitkään.

Saimaan ammattiopisto Sampo haki viime vuonna ministeriöltä erityisoppilaitoksen statusta kehitysvammaisten koulutuksen lisäämiseksi. Opetusministeriö on päättänyt käsitellä erityisoppilaitosten asemaa vasta vuonna 2016 koulutuksen kokonaisuudistuksen yhteydessä.

Toisen asteen koulutusta säätelevän uuden lain on tarkoitus astua voimaan vuoden 2017 alussa.

Usean vuoden odottelu hankaloittaa kehitysvammaisten nuorten elämää.