Näkökulma: Naismurhat jakavat Turkkia

Nuoren naisopiskelijan raaka surma on nostanut Turkissa laajasti esiin naisten kokeman ahdistelun ja väkivallan. Maassa on meneillään yhtäaikaa kaksi eri muutosta: Toisaalta vanhoilliset asenteet lisääntyvät, toisaalta naiset vaativat oikeuksiaan yhä äänekkäämmin, kirjoittaa Lotta Nuotio.

Ajankohtainen kakkonen
turkki, lotta nuotio, ebru erensoy
Katso tästä Lotta Nuotion Ajankohtaisessa kakkosessa esitetty juttu Turkin naisista. Pääosassa istanbulilainen sinkkunainen, tv-ohjaaja Ebru Erensoy.

Pari vuotta sitten juttukeikalla todistamani näky on piirtynyt mieleeni selvästi: Nuori ja kaunis, islamilaiseen päähuiviin ja huoliteltuun meikkiin sonnustautunut nainen tähtäsi aseellaan ja veti liipaisimesta. Ampumaradan maalitauluun ilmestyi reikä toisensa jälkeen.

Ampuja oli eronnut nainen, joka koki tarvetta opetella käyttämään asetta suojellakseen itseään ja lapsiaan väkivaltaiselta ex-mieheltään ja tämän perheeltä.

Tuolloin tekemämme juttu koski Turkissa laajasti huomiota saanutta lausuntoa siitä, että naisten olisi opeteltava ampumaan, koska miesten yhä lisääntyvältä väkivallalta heitä ei suojaa mikään muu – ei yhteiskunta, valtio tai oikeuslaitoskaan.

Muutama vuosi sitten tehdyn selvityksen mukaan poliisilta tai oikeudesta apua hakeneista naisista 70 prosenttia päätyi lopulta läheisensä surmaamiksi.

Tuolloin keskustelussa jäi sivujuonteeksi naisten kokeman väkivallan yleisyys ja yhteiskunnan kyvyttömyys suojella heitä. Sen sijaan laajimman huomion vei ehdotus naisten aseellisesta itsepuolustuksesta, ”äitiemme väkivaltaan yllyttämisestä”.

20-vuotiaan opiskelijan Özgecan Aslanin raaka surma helmikuussa on nyt muuttanut keskustelun sävyn Turkissa. Nyt puhutaan oikeasta asiasta ja keskustelu on noussut näkyvimpään valtavirtaan.

Jo nyt monien modernisti pukeutuvien naisten kokemuksen mukaan maahan on asettunut ilmapiiri, jossa nainen hyvin vahvasti tuntee, että hänen oletetaan rajoittavan itseään, olemistaan, pukeutumistaan

Lukemattomien naisten julkaisemat kertomukset ahdistelukokemuksistaan rikkovat ajatusmallia, jonka mukaan ahdistelluksi tulleen tulisi vaieta tapahtuneesta.

Hiljaisuus oli kuitenkin alkanut murtua jo aiemmin. Turkkilaiset naisjärjestöt ovat äänekkäästi koittaneet nostaa naisten kokemaa väkivaltaa yleiseen tietoisuuteen. Viime vuonna yhteensä 150 naisjärjestöä vaati parlamentin kokoontumista hätäkokoukseen, kuin muutamassa päivässä surmattiin useampi nainen eri puolilla Turkkia.

Tehokkaat toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan.

Islamilaiskonservatiivinen valtiojohto jakaa sen sijaan lausuntojaan siitä, miten naisten tulisi käyttäytyä ja näyttäytyä, milloin hankkiutua raskaaksi ja minkä raskausviikon jälkeen pysytellä piilossa kotona.

Turkissa onkin meneillään mielestäni kaksi selvästi erillistä kehityskulkua: Toisaalta valtiota johtavan islamilaiskonservatiivinen Oikeus- ja kehityspuolue AKP levittää asennetta, joka korostaan vahvasti naisen roolia kotiäitinä.

Toisaalta Turkki on modernisoitunut ja vaurastunut ja yhä useammat koulutetut naiset vaativat näkyvämmin oikeuksiaan.

Ajankohtaisessa kakkosessa esitetyssä jutussa haastattelemamme istanbulilaisnainen kertoo, miten hän katselee ihmeissään äitinsä vanhoja valokuvia. Hän itse ei voisi nykyilmapiirissä kuvitellakaan vaeltavansa Istanbulissa niin paljastavissa vaatteissa.

Mieleeni tuli väkisinkin tapa, jolla hämmästyttävän modernia katukuvaa joskus esitellään entisaikojen Afganistanista tai Iranista.

Tietenkään Turkissa ei ole kyse aivan yhtä rajusta naisten pukeutumisen säännöstelystä. Lähes puolet naisistä täällä kulkee ilman päähuivia ja päästä varpaisiin ulottuvaan kaapuun pukeutuu vain noin prosentti naisista.

Mutta merkkejä löytyy rajoitusten hiipimisestä koko yhteiskuntaan muita reittejä. Jo nyt monien modernisti pukeutuvien naisten kokemuksen mukaan maahan on asettunut ilmapiiri, jossa nainen hyvin vahvasti tuntee, että hänen oletetaan rajoittavan itseään, olemistaan, pukeutumistaan.

Jos rajoja ei ymmärrä tai hyväksy, on itse vastuussa seurauksista – tällaista ajatusmallia tukevat Turkissa yhä useammin nykyisin myös oikeusistuinten kyseenalaiset päätökset jopa raiskaustapauksissa.