Toni Nieminen vitsailee comebackista: "Teki mieli testata, onko se niin hemmetin vaikeata"

16-vuotiaana Albertvillessa suurmäen olympiakultaa hypännyt Toni Nieminen naureskelee, että Falunin kisojen aikaan hänellä heräsi jälleen halu kiivetä hyppytorniin. Hän povaa suomalaista mäkihyppymenestystä ehkäpä jo Salpausselän suurmäkeen.

urheilu
Toni Nieminen Salppurin kisoissa.
Tanja Perkkiö / Yle

Albertvillen talviolympialaisissa vuonna 1992 16-vuotiaana mäkihypyn suurmäen kultaa voittanut Toni Nieminen kertoo ajatelleensa mäkeen palaamista ensimmäistä kertaa Falunin MM-kisojen aikaan. Vuonna 2004 lopettanut Nieminen ei ole laskenut mäestä alas lopettamisensa jälkeen.

– Tuli vaan mieleen, että tekisi mieli kokeilla taas. Onneksi se tunnemyrsky taantui, kun nukuin yön yli, nauraa Nieminen.

– Katselin Falunin kisoja sohvalta. Pojilla oli surkea fiilis, niin tuli sellainen olo. Siksi, että näkisi, onko se noin hemmetin tylsää. Ja siksi, että onko se noin hemmetin vaikeata. Olen päässyt seuraamaan touhua niin läheltä, ettei ole ollut kaipuuta, Nieminen selittää.

Olemme menestysriippuvaisia ja näihin tapahtumiin tullaan menestyksen perusteella.

Toni Nieminen

Väristyksiä Nieminen saa silti aina, kun näkee suurmäen. Montun pohjalla on koettu pettymyksen kyyneliä, mutta myös onnistumisen tunteita, luettelee Nieminen. Albertvillesta Nieminen muistaa erityisesti fanituksen ja hysterian.

– Se oli ainutlaatuista. Sitä katseli 16-vuotiaana pulloposkena vähän häkeltyneenä. Muistan, että montusta oli hirmuisen vaikea päästä pois kisan jälkeen. Mitä enemmän karttuu ikää, sitä enemmän betoni herkistää.

"Jo tänään voi tapahtua"

Tänä vuonna Nieminen isännöi Salpausselällä vip-tiloja. Hän hehkuttaa perinteisiä Salpausselän kisoja, mutta suomalainen urheilukulttuuri saa entiseltä mäkimieheltä hieman risuja.

– Meiltä puuttuu sellainen asenne, että seistäisiin oman joukkueen tai urheilijan takana henkeen ja vereen. Olemme menestysriippuvaisia ja näihin tapahtumiin tullaan menestyksen perusteella. Salppurin kisat ovat siinä mielessä eri asia, että tämä on myös tapahtuma, ja tänne tullaan menestyksestä riippumatta. Ihmisiä tulee aamusta asti ja paikalle saadaan loistavia esiintyjiä.

Mäkihyppyyn Nieminen povaa parempaa tulevaisuutta – mahdollisesti jo Salpausselän iltamäkeen. Junioreissa on paljon lupaavia tapauksia tulossa, hän miettii.

– Kurjuudessa ollaan ja alas on vajottu. Jo tänään voidaan odottaa jotakin muutosta. Perjantainen karsinta oli hyvä. Tuntuu, että nyt fiilis olisi hyvä ja Falunin pettymykset nielty. Miksei jo tänään nähtäisi hyviä kokemuksia?