Löytökissa Nelli sulatti omistajansa sydämen – ystävyys "Gerbyn tiikerin" kanssa kestänyt jo lähes 22 vuotta

Löytökissa Nelli sulatti omistajansa Esa Siltalopin sydämen. Parissakymmenessä vuodessa Nellistä on tullut Siltalopille tärkeä ystävä, joka on oleellinen osa elämää. Vaikka Nelli viihtyy kotikissana, on se säilyttänyt villikissan luonteensa.

ilmiöt
Löytökissa Nelli ja Esa Siltaloppi
Löytökissa Nelli on valloittanut Esa Siltalopin sydämenAnne Tastula / Yle

Nelli, pian 22 vuotta vanha kissaneiti, viettää eläkepäiviä Vaasan Gerbyssä omistajansa Esa Siltalopin kanssa. Ihan perinteistä kautta kissa ei päätynyt omistajalleen, vaan kohtalo toi Esan ja Nellin yhteen Nellin ollessa vain muutaman viikon ikäinen.

– 90-luvun alkumetreillä minulla oli kissakuume. Ei ollut vielä somea siihen aikaan ja jotenkin viidakkorummun kautta tuli tieto mulle, että täällä olisi nyt kissa Varastokadulla, Esa Siltaloppi kertoo.

Pieni Nelli oli päätynyt kuntosalin eteen, josta paikan omistaja oli ottanut kissan turvaan.

Jotenkin viidakkorummun kautta tuli tieto mulle, että täällä olisi nyt kissa Varastokadulla

Esa Siltaloppi

– Ajoin viivana sinne ja löysin Nellin sieltä keskeltä "valtavan isoja kaappeja", eli miehiä. Mä kaappasin hänet hyvin nopeasti sieltä lihaksien välistä ja otin mukaani. Siitä meidän matka sitten alkoi, Siltaloppi muistelee.

Villikissan luonne säilynyt

Vaikka Nelli on viettänyt pari vuosikymmentä kotikissana, on kissaneiti säilyttänyt villikissan luonteensa. Kissa on hyvin tarkka siitä, ketkä häntä saavat lähestyä. Esimerkkinä Esa Siltaloppi käyttää edesmennyttä isäänsä.

– Nelli rakastaa ylikaiken olla Maxmo-Särkimön mökillä, mutta hän aina inhosi minun isääni. Aina sähisi tälle ja löi tassulla. Ainut, minkä olen keksinyt syyksi on se, että isä oli metsästäjä. Nelli varmaan aisti sen, Siltaloppi pohtii.

Vihamiesten viimeinen kohtaaminen oli kuitenkin erilainen.

Se oli niin käsittämättömän hieno ystävyyden hetki

Esa Siltaloppi

– Viimeisen kerran, kun mun isä vietiin mökille, niin Nelli laskeutui rappusia alas ja näki isäni. Ajattelin, että jaahas, taas Nelli rupeaa sähisemään. Ensimmäistä kertaa kuitenkin Nelli puski isän kättä ja jalkoja. Isä varovasti rapsutti Nelliä ja Nelli nuoli hänen kättään. Se oli niin käsittämättömän hieno ystävyyden hetki, että kaikki synnit oli anteeksi annettu puolin ja toisin. Se oli viimeinen hetki, kun Nelli näki isäni. Silloin tajusin, että eläimet aistii paljon enemmän kuin me ihmiset, Siltaloppi kertoo.

Kärsivällisyyttä ja ymmärrystä

Löytökissan kouluttaminen ei ole aivan yksinkertaista. Tarvitaan muun muassa kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Nellistä on muodostunut omistajalleen parissa vuosikymmenessä ystävä, joka on kulkenut omistajansa mukana matkoilla ja töissäkin. Media-alan yrittäjänä toimiva Siltaloppi kuljetti kissaa muun muassa ensimmäiselle studiolleen Saippuatehtaalle viiden vuoden ajan.

– Siinä opeteltiin tuntemaan toisemme. Me lähdimme löytämään toisemme henkisellä ja vuorovaikutteiselle tasolla, Siltaloppi kertoo.

Nellistä muodostui nopeasti yrityksen maskotti, joka osallistui taukotilassa biljardin pelaamiseenkin.

– Nelli joko esti pallon menemisen pussiin tai sitten, jos Nelli oli hyvällä tuulella, niin hän itse ohjasi pallon tassulla reikään. Hän oli tuomari, joka päätti kuka voittaa, Siltaloppi naurahtaa.

Synttärikakkuna kermavaahtoa, tonnikalaa ja yksi juustonaksu

Nelli on ehtinyt jo kunnon kissan ikään. Keväällä 22 vuotta täyttävä kissa on ihmisen ikään suhteutettuna jo 104-vuotias. Vaikka muuten kissa on ikäisekseen todella nuorekas, on Nelli sokeutunut puoli vuotta sitten. Alun vaikeuksien jälkeen kissa on oppinut kulkemaan kodissaan mallikkaasti.

– Hän osaa mennä kuin näkisi. Hyvin muut aistit kompensoi puuttuvaa, Siltaloppi kertoo.

Erityisesti Nelli tuntuu odottavan kevättä ja ulkoilua.

– Se ruoho, aurinko ja muu, niin se on varmasti tänä vuonna uusi kokemus. Miten hän aistii, kun hän ei näe tällä hetkellä, Siltaloppi pohtii.

Toukokuussa Nelli viettää syntymäpäiviään. Siltalopin mukaan tarjolla on tällöin kakkua, jossa on kermavaahtoa, tonnikalaa ja yksi juustonaksupallo. Tämän kevään ja kesän tavoitteena Siltalopilla on myös esitellä Nelli toiselle satavuotiaalle.

– Tätini Sipi Tilus on 101-vuotias Ilmajoella. Olisi todella mahtavaa, että nämä kaksi vielä kohtaisivat toisensa, Siltaloppi kertoo.