Vieraiden lippujen alla on taisteltu kauan – SS:n kutsuun tartuttiin ympäri Suomen

Keskustelua eurooppalaisesta puolustuksesta ei käydä ensimmäistä kertaa. Itse asiassa aihe on yhtä vanha kuin Eurooppakin. Aikojen myötä muuttuu vain se, kuka keskustelua käy ja minkä lipun alle puolustusta kootaan. Ja kuinka historia tuloksen punnitsee. Kun hakkapeliitat tekivät selvää jälkeä Kustaa II Adoldfin joukoissa, jäi heistä historiaan kunniaa kaikuva jälki. Kolmisensataa vuotta myöhemmin toisen Adolfin riveissä taistelleiden suomalaisten saavutuksista lauletaan paljon vähemmän lauluja.

Kotimaa
Waffen SS-miehet Tampereen Pyyniki n kentällä 3.6.1943
Veljesapu-Perinneyhdistys ry arkisto

Päivälleen 74 vuotta sitten (10.3.1941) natsi-Saksa esitti aloitteen Suomesta koottavan edustuspataljoonan lähettämisestä Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. Suomessa olisi haluttu nähdä tämä joukko Saksan puolustusvoimien Wehrmachtin riveissä. Saksalaiset päättivät kuitenkin koota ulkomaiset vapaaehtoiset puolisotilaallisen SS:n aseellisen siiven, Waffen-SS:n viirien alle.

SS on jäänyt historiaan pahamaineisena organisaationa, joka vastasi muun muassa juutalaisten kansanmurhasta eri tehtävissä natsi-Saksassa. Myös Waffen-SS tuomittiin Nurnbergin oikeudenkäynnissä rikollisjärjestöksi.

Wiking-divisioona, missä suomalaiset palvelivat, oli puolestaan sotilaallinen eliittiyksikkö. Siinä palvelleita suomalaisia ei ole yhdistetty sotarikoksiin.

Suomalaisten tie on käynyt Euroopan taistelukentille jo Hakkapeliittojen ajoista lähtien. Itsenäisen Suomen alkutahteihin voidaan laskea Jääkäriliikkeen vapaaehtoiset. Saksaan koulutettaviksi lähteneet miehet muodostivat kotimaahan palattuaan armeijan selkärangan yhdessä tsaarin Venäjän kouluttamien upseereiden kanssa.

Espanjan sisällissota kutsui sekin suomalaisia, eniten heitä taisteli tasavaltalaisten riveissä Francon fasisteja vastaan.

Toisen maailmansodan sytyttyä suomalaisia hakeutui jälleen Saksaan, tällä kertaa Waffen-SS:n riveihin. Tämä Panttipataljoonaksikin kutsuttu joukko näki toimintaa aina Tsetsenian rajoja myöten.

Waffen-SS -vapaaehtoisten lähdön taustalla oli talvisodan jälkeinen epävarmuus ja uuden sodan uhka. Suhteet Neuvostoliittoon olivat tuon 15 kuukauden jakson aikana erittäin häälyväiset, reilun vuoden aikana naapurisuhde heilui äärimmäisen sodanuhan ja liennytyksen välillä. Samalla Suomen ja Saksan välit lämpenivät.

Urahaaveita ja seikkailunhalua

Suomalaisen vapaaehtoisjoukon kokoamisen taustalla oli natsi-Saksan halu värvätä skandinaaveja ja pohjoismaisia taistelijoita riveihinsä taistelemaan bolsevismia vastaan.

Myöhemmän tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että vaikka joukko koottiinkin Waffen-SS:n lippujen alle, suomalaiset lähtivät Saksaan saamaan sotilas-, ei poliittista koulutusta.

Suomesta värvätty joukko oli taustoiltaan hyvin sekalainen, kertoo suomalaisten Waffen SS-vapaaehtoisten perinteitä vaalivan Veljesapu-Perinneyhdistys ry:n sihteeri Jari Saurio.

– He olivat hyvin sekalainen ryhmä. Mukana oli ammattisotilaita, talvisodan käyneitä, suojeluskuntalaisia ja seikkailua etsiviä miehiä. Monella oli tarkoituksena päästä saamaan aikansa parasta mahdollista sotilaskoulutusta, sotilasura mielessä.

– He läksivät nimenomaan saamaan koulutusta. Tulevasta Saksan sotaretkestä Neuvostoliittoa vastaan ei vielä tuolloin tiedetty mitään.

Kaikkiaan Waffen-SS-joukkohin värväytyi noin 1400 miestä. Wiking-divisioonan Nordland, Westland ja Germania -rykmentteihin sijoitetut suomalaiset näkivät taisteluja heti operaatio Barbarossan alusta itärintamalla. Varsinainen suomalainen koulutuspataljoona sijoitettiin Nordland -rykmenttiin.

Valiodivisioonan joukot kokivat kovia taisteluja aina Kaukasukselle asti. Tämä näkyy myös kaatuneiden määrässä.

– Heistä kaatui vajaa viidennes ja haavoittui noin puolet. Haavoittuneista noin 90 invalidisoitui pysyvästi. Kotiinpaluun jälkeen suomen rintamalla kaatui vielä reilut sata vapaaehtoista, summaa Jari Saurio.

Pohjois-Karjalasta kolmisenkymmentä

Pohjois-Karjalasta värväytyi kaikkiaan 26 miestä, maakunnan alueella syntyneitä vapaaehtoisia oli 38. Värväyksen keskuspaikka oli Joensuu, värväreinä toimi muun muassa suojeluskunnan paikallispäällikkö ja pankinjohtaja. Valtaosa värvätyistä (13) oli joensuulaisia. Miehiä värvättiin tasaisesti kaikista kunnista mutta esimerkiksi Ilomantsista värväytyneistä ei arkistoissa ole tietoja.

– Pohjois-Karjala vastaa maakuntana valtakunnan keskiarvoa kun katsotaan vapaaehtoisten taustoja.

Pohjois-Karjalan alueella syntyneistä kaatui Saksan itärintamalla 15 ja kotiinpaluun jälkeen Suomen rintamalla 6 miestä.

Vapaaehtoisten ensimmäinen aseveliyhdistys SS-Aseveljet ry. rekisteröitiin vuonna 1943. Yhdistys lakkautettiin valvontakomission päätöksellä fasistiseksi katsottuna järjestönä syyskuussa -44 ja sen rahavarat jäädytettiin.

Saksan itärintamalla haavoittuneet ja invalidisoituneet suljettiin pois heille kuuluvien etuuksien piiristä 12 vuodeksi.

– Suomalaiset pääsivät kohtalaisen miedoilla jälkiseuraamuksilla verrattuna monien muiden maiden SS-vapaaehtoisiin. Meiltähän lähdettiin valtiovallan siunauksella. Eikä täältä lähdetty miehittäjän armeijan riveihin.

– Toki sodan jälkeen valtiollinen poliisi kuulusteli hyvin pitkälti jokaisen SS-vapaaehtoisen jonka löysi. Ketään ei kuitenkaan varsinaisesti syytetty mistään. Tämä johtuu varmaan osaltaan siitä, että Wiking-divisioonaa ja sen Nordland-rykmenttiä ei myöskään syytetty sotarikoksista.

entisten vapaaehtoisten säännöllisemmät kokoontumiset alkoivat 1951, aseveliyhdistys rekisteröitiin 1955. Invalidikorvausten piiriin SS-vapaaehtoiset pääsivät 1956. Yhdistys muuttui perinneyhdistykseksi 2006.

Veljesapu-Perinneyhdistys ry on tänä päivänä Suomen toiseksi vanhin yhtäjaksoisesti toiminut sotaveteraanijärjestö heti Sotainvalidien Veljesliiton jälkeen.

Lähteet: Mauno Jokipii: Panttipataljoona, Veljesapu-Perinneyhdistys ry:n arkistot