1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Metsäpeurat lisääntyneet Pohjanmaalla, Kainuun kanta on vielä arvoitus

Tuoreen lentolaskennan tulosten mukaan metsäpeurakanta on vahvistunut Pohjanmaalla. Helikopterilla tehdyn laskennan mukaan peuroja on reilu 150 enemmän kuin aiemmassa laskennassa vuonna 2013. Kainuun metsäpeurakantaan saadaan selvyys ensi viikolla.

Kuva: Kalle Heikkinen / Yle

Helikopterilaskenta metsäpeuran toisella ydinalueella Pohjanmaalla on saatu päätökseen. Laskennassa löytyi enemmän peuroja kuin edellisellä kerralla, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Antti Paasivaara.

– Peurakanta on Pohjanmaalla noin 1 250–1 300 eläintä, kun yksilöitä havaittiin 1 231 ja aivan kaikkia eläimiä tuskin löydettiin. Lisäksi näyttää, että peurojen talvilaidunalue on hieman levinnyt Kauhavan suuntaan, uusille jäkälämaille, myhäilee Paasivaara.

Aiemmassa laskennassa vuonna 2013 Pohjanmaan peurakanta oli noin 1 100 ja peuroja löydettiin tuolloin 1 065. Kainuun kanta oli pari vuotta sitten noin 800 eläintä, kun havaintoja saatiin tuolloin 793 eläimestä.

Kainuussa lentolaskenta päästään aloittamaan keskiviikkona hieman aikataulusta myöhässä. Kainuun kanta on ainakin toistaiseksi varsin hyvin kasassa, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestari Arto Juntunen.

– Peurat ovat suurimmaksi osaksi Sotkamon Hiidenportin ja Sotkamon taajaman välisellä alueella. Muutama havainto on läheltä Kuhmon rajaa sekä Vuokatin ja Joensuuntien tietämiltä.

Ennen laskentaa tehdyn arvion mukaan Kainuun metsäpeurakanta voi olla laskusuunnassa.

Pieni huoli laskennan onnistumisesta liittyy säätilaan. Kun päivällä lämpötila on plussan puolella ja yöllä pakkasta, lumi kovettuu hankikeleiksi.

– Jos peuroja joku äityy ajelemaan, vaikkapa susi, saattavat ne lähteä kohti kesälaitumiaan, eli laskenta-alue laajenee. Tosin saattavat ne lähteä ihan itsekseenkin, sanoo Paasivaara.

Havainnot auttavat laskijoita

Laskennan varmistamiseksi tutkimusmestari Arto Juntunen kiitää maastossa tarkistamassa jälkiä ja havaintoja.

Peurat ovat suurimmaksi osaksi Sotkamon Hiidenportin ja Sotkamon taajaman välisellä alueella.

Arto Juntunen

– Saadaan se laskenta-alue oikeaksi ja voidaan viilata vielä järjestystäkin, sanoo Juntunen.

Yleisöhavainnoilla onkin ratkaiseva merkitys laskennan onnistumiseen. Antti Paasivaara äityy kehumaan Pohjanmaan laskennan onnistumista.

– Suuri kiitos Suomen Riistakeskukselle ja erityisesti paikallisille luonnon tarkkailijoille, kuten metsästäjille. Vaikka peurat olivat aika isolla alueella, havaintojen avulla saatiin alue todella hyvin katsottua.

Laskijat toivovatkin edelleen Kainuun suunnalta havaintoja metsäpeuroista.

– Tuoreet havainnot kiinnostavat erityisesti, toteaa Juntunen.

Kainuun metsäpeurojen laskentatulos saataneen ensi viikon alussa.

Byrokratiaa saatava joustavammaksi

Antti Paasivaaran mukaan laskentaan käytettävää byrokratiaa on saatava tulevina vuosina joustavammaksi. Nyt hankikelit voivat muuttaa laskennan tulosta.

– Meidän on saatava systeemi sellaiseksi, että laskenta saadaan käyntiin joustavammin heti hirvilaskennan jälkeen. Omia hallinnollisia kuvioita täytyy aikaistaa ja notkistaa niin, että olemme oikeaan aikaan liikkeellä.