Satavuotias muistaa menneen maailman – "Ennen lapset olivat huutokauppatavaraa"

Muistot nousevat mieleen tilanteissa, joissa huomaa maailman muuttuneen vanhoista ajoista, kertoo Aino Karjalainen. Muistojaan hän pitää kauniina ja hyvinä, vaikka monet asiat ovat nykyisin paremmin kuin ennen.

ilmiöt
Aino Karjalainen neuloo.
Eeva Pentikäinen / Yle

– Ei minun muisti vielä pahasti reistaile. Olen aina kokeillut, että muistanko kertotaulun. Ja vielä olen muistanut, 100-vuotias Aino Karjalainen tuumaa.

Karjalainen sanoo, että muistot nousevat mieleen tilanteissa, joissa huomaa maailman olevan nykypäivänä erilainen kuin ennen vanhaan. Hän on iloinen erityisesti lasten puolesta.

– Ennen lapset olivat huutokauppatavaraa. Kun lähdin työhön, niin oli viimeinen huutokauppa, jossa myytiin, että kuka ottaa halvimmalla tämän lapsen tai vanhuksen. Se tuntui vähän oudolle. Onneksi tänä päivänä lapsille on järjestetty hoito ja huolto paremmin kuin viisi–kuusikymmentä vuotta sitten.

Ruisleipä maistui suomalaissiirtolaisille

Karjalaisella on paljon muistoja pitkän elämänsä varrelta, ja hän saa ne palaamaan mieleen elävästi. Hän muistelee mielellään matkojaan, joita hän on tehnyt esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan ja Israeliin.

– Amerikassa oli mukavaa, kun suomalaiset siirtolaiset majoittivat ja muonittivat meidät. Olin varannut matkalaukkuuni ruisleipää, ja sehän oli heille herkkua, kun siellä oli vain vaaleaa leipää. He huusivat ikkunasta kadullekin, että tulkaa meille, meillä on ruisleipää, Karjalainen nauraa.

Kamferitipat on minun paras lääke särkeviin käsiin. Ja illalla kun ottaa muutaman tipan niin uni tulee hyvin.

Aino Karjalainen

Karjalaisen tytär Leena Karjalainen kertoo, kuinka hänen äitinsä yllätti koko perheen 80-vuotisjuhlissaan.

– Hän ilmoitti lähtevänsä yksin matkalle! Se oli sellainen ryhmämatka, mutta olin silti vähän huolissani, hän kertoo.

Aino Karjalainen kuitenkin sanoo, ettei se ole iästä vaan kunnosta kiinni, mitä voi tehdä. Hän uskoo, että pitkä ikä tulee yläkerrasta, mutta että on voinut vaikuttaa siihen itsekin elintavoilla.

– Alkoholia en ole tarvinnut. Kamferitipat on minun paras lääke särkeviin käsiin. Ja illalla kun ottaa muutaman tipan niin uni tulee hyvin. Ei tarvitse unilääkettä.

Ystävyys jatkui kuolemaan saakka

Kajaanin Lahnasjärveltä lähtöisin oleva Karjalainen nautti lapsuudessaan paljon luonnosta. Kesäisin läheinen puro oli Karjalaisen ja hänen ystävänsä Hannan suosikkipaikka leikkiä.

Olin varannut matkalaukkuuni ruisleipää, ja sehän oli heille herkkua, kun siellä oli vain vaaleaa leipää.

Aino Karjalainen

– Olimme naapureita, ja meillä oli määrätty kivi talojen välissä. Sanoin, että kun näet minut seisomassa kivellä, niin tule, ja mennään. Ja sitten mentiin. En ole lapsuusaikojen jälkeen käynyt purolla, mutta kuulin, että siellä on suo, jolla kasvaa paljon lakkoja kesällä, Karjalainen muistelee.

Hanna pysyi Karjalaisen ystävänä kuolemaansa saakka, vaikka lapsuuden jälkeen oli pitkä aika, jolloin he eivät nähneet toisiaan. Aikuisiällä ystävykset kuitenkin tapasivat uudestaan ja kertasivat yhteisiä muistojaan.

– Sen jälkeen olimme kirjeenvaihdossa. Kun sain viimeisen kirjeen Hannalta, näin samoihin aikoihin hänen kuolinilmoituksensa lehdessä. Kyllä siinä jonkinlainen orpous iski, ja se korosti perheen arvoa enemmän, kun ystävyys loppui.

Aino Karjalainen hymyilee itse tekemiensä maalausten edessä.
Aino Karjalainen pitää maalaamisesta, ja lähes kaikki taulut hänen kotonaan ovat naisen omaa käsialaa.Eeva Pentikäinen / Yle

Sota-aikana sai auttaa toisia

Myös sota-aika on jäänyt pysyvästi Aino Karjalaisen mieleen.

– Minun piti toimittaa pieniä perheitä pois sieltä sodan jaloista. Äidit itkivät, että he eivät halua lapsistaan eroon, ja minä sanoin, että lähtekää mukaan. Laitoin äidit ja lapset rekeen, ja toimitin lastenkotiin. Myöhemmin sain viestejä heiltä, että siellä on hyvä olla. Siitä tuli itsellekin hyvä mieli, että sai auttaa avuttomia.

Vaikka asiat ovat nykypäivänä monessa suhteessa paremmin kuin ennen, ei Karjalainen katso taaksepäin katkerana tai surullisena.

– Minun elämäni on mennyt hyvin. Ei voi kuin kiittää taivaallista Isää.