1. yle.fi
  2. Uutiset

Asbestilöytö hidastaa purkutöitä Kemijärven S-marketin työmaalla

Vanhojen rakennusten purkamisella on aloitettu uuden S-marketin teko Kemijärvellä. Liiketalojen sisäiset purkutyöt ovat jo käynnissä ja pihalla kaivinkoneet odottavat rakennusten varsinaista murskaamista.

S-market
Kaivinkoneet valmiina iskuun
Kaivinkoneet valmiina iskuun Kemijärvellä. Vanhan rakennuskannan purkamisella alkaa Uuden S-marketin teko. Kaupungin katukuvasta häipyy Osuusliike Sallan entinen liikerakennus ja myöhemmin jatkoksi rakennettu uusi osa, jossa toimi muun muassa Valintatalo.Jorma Korhonen / Yle

Uuden S-marketin tekoon on määrä päästä huhtikuun lopulla, sanoo Koillismaan osuuskaupan toimitusjohtaja Henrik Karvonen. Hänen mukaansa asbestilöydöt ovat hidastaneet osuusliike Sallan vanhan kiinteistön purkutöitä.

Kemijärven keskustassa kaupunkikuva muuttuu oleellisesti, kun nuo vanhat liikerakennukset puretaan ja alueelle nousee uusi ja modernin rakennustavan mukainen ja näköinen S-market.

Osuusliike Sallan vanhan liiketalon suojelemistakin selvitettiin. Museovirasto oli siitä kiinnostunut. Rakennus todettiin kuitenkin käyttö- ja korjauskelvottomaksi ja suojeluhankkeesta luovuttiin.

Kemijärven S-market on tällä hetkellä Koillismaan osuuskaupan isoin investointi. Uuden kaupan rakentaminen maksaa noin 5 miljoonaa euroa. Samalla osuuskauppa pohtii vanhan kauppakiinteistönsä käyttöä Kemijärvellä.

Lue seuraavaksi