Keminmaa ei aio enää maksaa jousikvartetista

Keminmaan mukaan Länsi-Pohjan jousikvartettia koskeva sopimus ei ole enää voimassa. Kemin tulkinta on, että sopimuksessa on irtisanomisaika ja se raukeaa heinäkuussa.

Keminmaa
Länsi-Pohjan jousikvartetti johdatteli soitollaan elokuvamaailmaan.
Kati Siponmaa / Yle

Keminmaa ja Kemi tulkitsevat erilailla Länsi-Pohjan jousikvartetin sopimusta. Keminmaa on kieltäytynyt maksamasta tämän vuoden ensimmäistä laskua, koska sen mielestä sopimus on päättynyt vuodenvaihteessa.

Kemin kaupungin lakimies Matti Raskin mukaan sopimuksessa sanotaan selkeästi, että irtisanomisaika on yksi vuosi ja sopimus raukeaa heinäkuussa. Tästä kertyisi Keminmaalle noin 7 000 euron lasku tälle vuodelle, minkä jousikvartetti on budjetoinut.

Kvartetti on myös konsertoinut Keminmaassa tänä vuonna. Kemin kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantain kokouksessaan.