”Tämä on hienointa ja ainutlaatuisinta Tamperetta” – adressi Eteläpuiston puolesta luovutettiin päättäjille

Eteläpuiston puolesta vetosi myös suuri joukko kulttuurivaikuttajia. Eteläpuistoa puolustamassa ovat muiden muassa kirjailija Kirsi Kunnas sekä näyttelijä Eila Roine.

Eila Roine
Pro Eteläpuisto adressin luovutustilaisuus.
Pro Eteläpuisto -adressi luovutettiin Tampereen päättäjille.

Eteläpuiston vehreyden puolustajat luovuttivat maanantaina adressin Tampereen ylimmille päättäjille. Adressia olivat vastaanottamassa kaupunginvaltuuston aulassa valtuuston puheenjohtaja Sanna Marin sekä pormestari Anna-Kaisa Ikonen, apulaispormestareita ja valtuustoryhmien puheenjohtajia.

Yksi adressin luovuttajista, arkkitehti Otto Siippainen, painotti ennen tilaisuutta, ettei Pro Eteläpuisto vastusta rakentamista sinänsä. Esimerkiksi kaupungin järjestämän suunnittelukilpailun töistä kolme olisi Siippaisen mukaan sovittanut alun perin suunnitellun rakennusmäärän hyvin Eteläpuiston alueelle. Ongelma on, että tavoiteltu kerrosneliömäärä on kolminkertaistunut kilpailuohjeista päätöksenteon aikana.

Siippainen näkee Eteläpuiston osana puistojen kokonaisuutta, jota ei saisi rikkoa.

– Tämä on hienointa ja ainutlaatuisinta Tamperetta.

Myös kulttuurivaikuttajat puiston puolella

Päättäjille annettiin samassa tilaisuudessa myös tamperelaisen kulttuuriväen vetoomus. Sitä olivat luovuttamassa kirjailija, akateemikko Kirsi Kunnas, kirjailijat Jaakko Syrjä, Kari Aronpuro, Arto Seppälä, Sirkku Peltola ja Alexandra Salmela, kuvataiteilija Marra Lampi, näyttelijä Eila Roine, psykologi Kirsi Salonen, emeritusprofessorit Yrjö Varpio ja Jorma Sipilä, sekä toimittajat Hannu Vilpponen, Hannu Hyttinen ja Maila-Katriina Tuominen.