1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomen Pankki: Suomen velkakirjoja saatiin ostettua suunnitelmien mukaan

Suomen Pankki aloitti maanantaina Suomen valtionlainojen ostot osana Euroopan keskuspankin laajennettua elvytysohjelmaa. EKP haluaa piristää taloutta ja torjua hintojen laskua ostamalla valtioiden ja pankkien joukkolainoja kuukausittain 60 miljardin euron arvosta. Suomen Pankin osuus valtionlainaostoista on noin 700–800 miljoonaa euroa kuussa.

talous
Euroopan keskuspankki Frankfurtissa 22. tammikuuta 2015.
Daniel Roland / AFP / Lehtikuva

Euroopan keskuspankin EKP:n elvytys käynnistyi maanantaina suunnitelmien mukaan myös Suomessa. Osto-ohjelman toteutuksesta vastaa kotimaassa Suomen Pankki.

– Ostojen toteuttamisessa ei ollut ongelmia. Markkinalikviditeettitilanne oli hyvä, kertoo markkinaoperaatioiden päällikkö Elisa Newby Suomen Pankista.

Hyvä likviditeetti tarkoittaa Newbyn mukaan käytännössä sitä, että Suomen valtion velkakirjoja oli tarjolla markkinoilla. Vaikka Suomen luottoluokitus on heikentynyt, sijoittajat pitävät edelleen Suomen valtionlainoja turvallisena sijoituskohteena ja niitä on runsaasti suurten institutionaalisten sijoittajien hallussa. Näille sijoittajille sijoituskohteen turvallisuus on tuoton ohella tärkeää.

Tämän takia on esitetty epäilyjä, haluavatko esimerkiksi eläkerahastot ja vakuutusyhtiöt myydä Suomen valtion velkakirjoja riittäviä määriä. Suomen Pankin tavoitteena on ostaa Suomen valtionlainoja keskimäärin vajaalla 40 miljoonalla eurolla päivässä.

Osto-ohjelman ensimmäisenä päivänä kauppoja syntyi suunnitelmien mukaan. Suomen Pankki ei kerro, ketkä velkakirjoja möivät.

Korot laskivat selvästi

Markkinoilla elvytysohjelman käynnistyminen näkyi valtionlainojen korkojen laskuna entisestään euroalueen ytimessä, kuten Saksassa. Myös Suomen 10 vuoden valtionlainan korko laski maanantaina aamun 0,4 prosentista illan 0,3 prosenttiin. Alle viiden vuoden lainojen korot pysyivät negatiivisina. Toisaalta Italian ja Espanjan valtionlainojen korot laskivat vähemmän kuin Keski-Euroopan euromaiden.

Valtionlainaostojen toivotaan johtavan siihen, että sijoittajat pistävät rahojaan kiertoon. Talous voisi piristyä investointien ja kulutuksen lisääntymisen kautta, mikäli yritykset ja kotitaloudet saavat pankeista aiempaa halvemmalla lainaa.

Euroalueen viennin toivotaan helpottuvan myös euron heikkenemisen kautta. Maanantaina eurolla sai 1,09 dollaria.

EKP:n elvytysohjelman tavoitteena on palauttaa yleinen hintatason nousu eli inflaatio noin kahden prosentin vuosivauhtiin. Nyt uhkana on laskevien hintojen kierre eli deflaatio. Keskuspankin elvytyksen on tarkoitus jatkua ainakin syyskuuhun 2016 saakka tai niin kauan, että euroalueen inflaatio on noussut riittävästi.

Lue seuraavaksi