Siikajokilaakso: Kainuu houkuttelee synnyttäjiä

Kainuun keskussairaalan kätilöt markkinoivat parhaillaan synnytysosastoaan Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa. Kainuun kätilöt arvioivat, että yksin kainuulaisten voimin synnytysten määrää ei saada nousemaan asetettuun tavoitteeseen.

synnytys
Vastasyntynyt vauva.
Johanna Kasvinen / Yle

Kajaani houkuttelee synnyttäjiä maakuntansa ulkopuolelta markkinoimalla Kainuun keskussairaalan synnytysosastoa Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa. Kätilöt Leena Heikkinen ja Päivi Korhonen ovat kiertäneet viime viikkojen aikana Kainuun keskussairaalan toimialueen lähikunnissa kertomassa mahdollisuudesta synnyttää Kajaanissa.

Maakuntakierroksen tavoitteena on saada Kajaaniin lisää synnyttäjiä, sillä pienen synnytysyksikön toiminnan turvaamiseen tarvitaan apuja ympäristökunnista. Tavoitteena on, että Kajaanissa synnytettäisiin 800 vauvaa vuosittain. Nykyisin vauvoja syntyy noin 700 vuodessa.

Kätilöt muistuttavat, että vuoden alusta lähtien oman sairaanhoitopiirin ulkopuolelle synnyttämään lähtevä äiti ei ole enää tarvinnut omasta terveyskeskuksestaan maksusitoumusta.

Kainuun keskussairaalaan voidaan ottaa sisälle vähintään raskausviikolla 32 olevat äidit. Vähemmillä raskausviikoilla olevat äidit ohjataan Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan, jossa voidaan hoitaa hyvinkin pieniä keskosia.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Siikajokilaakso-lehti (siirryt toiseen palveluun).