Suositut kauhupelit houkuttavat lapsia flirttiin jännän kanssa – pehmonalletkin voivat pelottaa

Kovassa nosteessa olevat selviytymiskauhupelit houkuttavat lapsia ja nuoria jännän äärelle. Joillekin kauhupeleistä voi silti aiheutua pelkotiloja ja painajaisunia. Peliasiantuntija neuvoo vanhempia ottamaan selvää myös pelottavista peleistä ja keskustelemaan lapsen kanssa omista rajoista ja kaveripaineen vastustamisesta.

internet
Kuvakaappaus pelistä Five Nights at Freddy's
Kuvakaappaus pelistä Five Nights at Freddy's

Kansallinen audiovisuaalinen instituutin mediakasvatuksen suunnittelija Tommi Tossavainen kertoo, että selviytymiskauhu (siirryt toiseen palveluun) on nyt pelialalla kovassa nosteessa.

– Tämä on nyt tullut laajemman yleisön suosioon ja saataville. (Vuonna 2010 julkaistu) Amnesia: The Dark Descent (siirryt toiseen palveluun) on ensimmäisiä, missä yritettiin selviytyä. Selviytymiskauhu on tosi iso buumi pelialalla, Steamiin tehdään nyt juuri zombieselviytymisiä ja resurssien keräämisen pelejä, sinnittelypelejä.

– Kauhugenressä on tarkoitus aiheuttaa voimakkaita säikähdyksiä, peleissä tulee pöö!-hetkiä. Itse en pelaa niitä, kertoo Tossavainen.

Monien esiteinien perheissä on jo aiemmin keskusteltu esimerkiksi Slenderistä (siirryt toiseen palveluun). Nyt keskustellaan, saako lapsi pelata Five Nights at Freddy's (siirryt toiseen palveluun) -peliä. Siinä pelaajan pitää selviytyä hengissä viisi yötä ravintolassa, jossa on liikkuvia robottieläimiä, jotka pyrkivät loikkaamaan pelaajan kimppuun pimeästä. Verkossa julkaistulla pelillä ei ole ikärajaa.

– En hirveästi arvuuttelisi, mikä sille olisi sopiva ikäraja, vaikka erikseen teemmekin ikärajaluokituksia. Ikärajat eivät ole tehokkain tapa suojella lapsia minkään median haitallisilta vaikutuksilta, vaan avoimet keskusteluyhteydet vanhempiin siitä, mitä netissä kohdataan, muistuttaa Tossavainen.

Turvallinen pelkääminen kiehtoo lapsia

Lapsuuteen kuuluu omien rajojen kokeileminen. Kauhupelit ovat eräänlaista pelon kanssa flirttailua.

– Aina on testattu, kuka uskaltaa tehdä mitäkin. Ennen nettiaikaa hypättiin ojan yli, nyt kokeillaan, uskallatko pelata jotain peliä. Lapsuuteen kuuluu omien rajojen kokeilu ja siihen voi tulla aika kova kaveripainekin, että pitää kokeilla. Uudet ilmiöt ovat usein tiiviin porukan juttuja, koko luokka tai koulu on mukana, kertoo Tommi Tossavainen.

Pelottavista peleistä voi seurata lapsille painajaisia tai pelkotiloja, jotka liittyvät jollain tavalla pelin tematiikkaan, kertoo Tossavainen.

Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tärkeämpää on saada lohtua, että tämä ei tapahdu oikeasti.

Tommi Tossavainen

– Pehmonallet saattavat alkaa pelottaa Five Nights at Freddy'sin takia. 1980-luvulla Chucky-nuket (siirryt toiseen palveluun) olivat pelottavia. Niitä asioita voi alkaa siirtää arkiympäristöön. Osa lapsista ei reagoi näin, mutta osalla voi olla voimakkaitakin pelkotilanteita.

– Lapsen pitää saada turvallisesti käsitellä asia aikuisen kanssa, että kyse on keksitystä, kuvitteellisesta tuotteesta, joka ei ole oikeasti totta. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tärkeämpää on saada lohtua, että tämä ei tapahdu oikeasti.

Vanhemman lapsen kanssa voi pohtia, miten suojata itseään ja miten vastustaa kaveripainetta, muistuttaa Tossavainen.

– Eivät kaikki tykkää kaikenlaisesta kirjallisuudestakaan. Ei tarvitse olla samanlainen maku kuin kaverilla!

Peliluvan kysymisestä voi viritä tärkeä keskustelu

Netissä lapset voivat nähdä mitä tahansa, ja heitä on vaikea suojella haitallisilta sisällöiltä. Ala-asteikäisistä lähes 30 prosenttia on säikähtänyt tai järkyttynyt näkemästään netissä, kertoo vuoden 2008 tutkimus Internet lasten ja nuorten elämässä.

– Ikävien asioiden kohtaaminen netissä on usein myös mahdollisuus uusien asioiden oppimiseen, jos sen saa käsiteltyä hyvin aikuisen kanssa. Ikävät asiat saattavat muuntua voimavaroiksi, jos lapsi pystyy ymmärtämään, että pelien ikärajojen tarkoitus on olla kuluttaja-informaatiota. Pelien sisältömerkinnät ovat oleellinen tekijä: jos merkintänä on kauhu, niin lapsikin voi silloin tietää ja ymmärtää itse, että ei halua tätä katsella ja pelata.

– Itse näkisin, että jos lapsi säikähtää jotain peliä, sen ei pitäisi olla pelkästään syy yksioikoiseen kieltämiseen. Eli ei vain kielletä, vaan keskustellaan yhdessä asiasta, Tossavainen kannustaa.