1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

Vanhuksen elämässä huomataan vain kaksi viimeistä vuotta

Proud Age -liikkeen perustaja ja työyhteisövalmentaja Anna Pylkkänen sanoo, että vanhuksia ei pitäisi ajatella vain kuluna, joka viimeisistä elinvuosista joskus tulee. Eikä vanhuksia pidä jatkuvasti holhota liikaa.

Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Ylen Hoivakoti kuntoon -hankkeeseen osallistunut työyhteisövalmentaja ja Proud Age -liikkeen perustaja Anna Pylkkänen ei pelkää vanhuutta, mutta on hieman huolissaan palvelujen riittävyydestä, kun laitospaikkoja puretaan.

– Näyttäisi siltä, että kompensoivia toimenpiteitä hyvän elämän turvaamiseksi ei ole vielä olemassa riittävästi, hän sanoo.

Eihän nyt tuon ikäisen kannata tehdä sitä tai tätä.

Anna Pylkkänen

Suomessa suuret ikäluokat vanhenevat ja mediassa kauhistellaan, kuinka kaikki vanhukset saadaan hoidetuksi. Pylkkänen haluaa muistuttaa, että vanhukset ovat muutakin kuin kuluerä yhteiskunnalle.

Raskaan hoidon tarve koskettaa Pylkkäsen mukaan noin kymmentä prosenttia vanhusväestöstä – hoito sijoittuu yleensä kahdelle viimeiselle elinvuodelle.

– Tarkastelemme vanhuutta liikaa näiden kahden vuoden kautta, jolloin jää helposti näkemättä vanhuuden voimavaroja, eli miten ikääntyneet itse voivat olla yhteisönsä kannattelijoita, Anna Pylkkänen muistuttaa.

Vanhuksen arkea hinkataan kuin curlingissa jäätä

Pylkkänen vertaa vanhusten kohtelua niin sanottuun curling-vanhemmuuteen, jossa vanhemmat pyrkivät kaikin voimin tasoittamaan lastensa elämää. Vanhoja ihmisiä saatetaan holhota samaan tapaan.

– Ihmisen ei tarvitse olla kovinkaan vanha, kun ihmiset alkavat huomautella, että eihän nyt tuon ikäisen kannata tehdä sitä tai tätä.

Pahimmillaan se johtaa siihen, että vanhuksen toimintakyky taantuu.

Anna Pylkkänen

Anna Pylkkäsen mielestä on yksilön kannalta loukkaavaa, että vanhentuessaan ihmisten elämänkokemus mitätöityy ja hänet nähdään vain vanhenemiseen joskus liittyvien sairauksien kautta.

– Pahimmillaan se johtaa siihen, että vanhuksen toimintakyky taantuu, hänen itsemääräämisoikeuttaan loukataan ja hän ei enää luota itseensä samalla tavalla kuin aikaisemmin, hän toteaa.

Pylkkänen on ollut mukana Ylen Hoivakoti kuntoon -ohjelmassa valmentajana. Hänen mukaansa ohjelman esimerkkikodissa, Tervaskannossa, saatiin hyvin nopeasti aikaan isoja muutoksia. 

– Vanhat ihmiset saavat nyt itse määritellä omaa arkeaan yksilöllisesti. He ovat nousseet pääosaan Tervaskannon arjessa – aivan kuten pitää ollakin, Pylkkänen iloitsee.