Näkökulma: Tuo pitkä ja kapea silta kahden heimon välillä

Ei tarvinnut Eino Poutiaisen (SMP) ajella aikanaan mopollaan ristiin rastiin Savo-Karjalaa, eikä liikahtanut Esa Lahtelan (sdp) Lada Kuopion suuntaan. Mutta kevään 2015 eduskuntavaaliehdokkaista moni liikkuu. Ja Kuopiosta Joensuuhun. Osa ehdokkaista on kehitellyt uuden perinteen: vaaliselfie heimorajalla Ohtaansalmen sillalla. Näin kirjoittaa uudesta Savo-Karjalan vaalipiiristä Yle Pohjois-Karjalan päällikkö Jyrki Utriainen.

Näkökulmat
Yle

Ei tarvinnut Eino Poutiaisen (SMP) ajella aikanaan mopollaan ristiin rastiin Savo-Karjalaa, eikä liikahtanut Esa Lahtelan (sdp) Lada Kuopion suuntaan.

Mutta kevään 2015 eduskuntavaaliehdokkaista moni liikkuu. Ja Kuopiosta Joensuuhun.

Uudessa Savo-Karjalan vaalipiirissä ehdokkaita on 13 puolueesta, kaikkiaan reilut 130. Heistä valitaan 16 yhteistä kansanedustajaa Savon ja Pohjois-Karjalan alueelle. Ensimmäistä kertaa.

Vaalimatkoillaan ehdokkaat tulevat ajaneeksi useaan otteeseen Ohtaansalmen sillan yli.

Tuo kuulu Ohtaansalmi - Savon ja Pohjois-Karjalan, Outokummun ja Tuusniemen raja. Aikanaan myös Venäjän ja Ruotsin raja. Ohtaansalmi - myyttisiin mittoihin kasvanut kuilu, ja sen yli johdatteleva pitkä silta.

Valmistuttuaan vuonna 1996 se oli Suomen pisin laattapalkkijännesilta: pituutta sillä on 96 metriä. Moni muistaa vielä vieressä olevan vanhan sillan, joka oli kapea kuin pysäköintihallien parkkiruudut.

Jos nämä vaalit olisi pidetty ennen vuotta 1952, ehdokkaat olisivat saaneet lossikyytiä Ohtaansalmen yli.

Koska lossia ei enää ole, osa ehdokkaista on kehitellyt uuden perinteen: sillalla otettu vaaliselfie.

Tänään avattiin virallisesti Ylenvaalikone (siirryt toiseen palveluun)ja-galleria. (siirryt toiseen palveluun)

Gallerian kuvauksissa Kuopiossa moni oli vielä uuden vaalipiirin edessä hieman mietteissään: mitä vaalikampanjan eteen pitäisi tehdä? Osa oli liikuskellut kampanjoimassa vain kotikulmillaan. Osa ei aikonutkaan juuri poiketa naapurimaakuntaan.

Eräs lieksalainen ehdokas puolestaan kertoi kuvauksissa, että vaaliauton mittariin on kertynyt 8 000 kilometriä. Siitä on nyt aikaa kolme viikkoa. Ja vaaleihin on vielä viisi ja puoli viikkoa aikaa.

Joutunee Lieksan mies vaihdattamaan välillä vaaliautoon öljyt? Ja tätä vauhtia kesärenkaatkin alle. Tai sitten uudet talvigummit.

Uutta oli ehdokkaille myös gallerian kuvaukset. Neliminuuttinen tentti Yle Savon tv-studiossa oli monellejännittävähetki. Silti galleriaa ja kuvauksia pidettiin poikkeuksetta ylen hyvänä tekona.

Gallerian kuvauksiin osallistui 122 alueen ehdokkaista. Osallistumisprosentti on noin 90. Bueno!

Itse vaaleissa ei sitten olekaan ylletty tällaisiin prosenttilukuihin. 2011 Pohjois-Karjalassa äänestysprosentti oli 65,7, Pohjois-Savossa 66,3. Koko maassa se oli niukasti yli 70.

Ylen vaaliasiantuntija Sami Borgarvioikuitenkin aiemmin, että äänestysinto nousisi uuden vaalipiirin ansiosta Savo-Karjalan alueella. Tätä sopii toivoa, olemmehan olleet äänestysaktiivisuudessa maan heikoimpien alueiden joukossa. Molemmissa maakunnissa.

Pohjois-Karjalassa eniten ääniä (7 700) sai vuonna 2011 Riitta Myller (sd.). Savon äänikuningas oli Pentti Oinonen (ps.) 8 920 äänellään. Sekä Myller että Oinonen ovat mukana myös 2015 vaalitaistelussa.

Äänikuningattaren tai -kuninkaan paikka on joka tapauksessa jälleen uudelleen jaossa.

Palataan vielä Ohtaansalmelle. Muistan, kun 80-luvulla Kalpa ja Jokipojat iskivät yhteen jääkiekon ykkösdivisioonan hegemoniaotteluissa. Jokaiseen peliin saapui runsaslukuinen ja äänekäs yleisö naapurikaupungista.

Poliisi tiesi, että salmen yli käy trafiikki pelipäivinä. Niinpä tutka oli viritelty jommankumman maakunnan puolelle. Ja saalis oli kuulemma hyvä.

Voisin jatkaa muistelua sillä, että sitten Kalpa vei Kapaset, Kuopio ja savolaiset kaiken muunkin, kuten naiset ja työpaikat pohjoiskarjalaisilta kyliltä.

En kuitenkaan tee niin. Siihen ei ole mitään syytä. Sitä paitsi Kuopio on kiva kaupunki täynnä mukavia savolaisia veijareita.

Unohdetaan henkiset lossit ja pitkä, kapea silta – annetaan salmen yli johtavan sillan levitä entisestään tulevien kansanedustajien, savolaisten ja pohjoiskarjalaisten, miesten ja naisten kulkea siitä kahden heimon pariin tekemään yhteistä hyvää.

Muikkukukko ja karjalanpiirakat. Maistuvia molemmat!

_Korjattu asiavirhe 11.3.2015 klo 20:48 kappaleessa ääniharavista, alkuperäinen: Savon äänikuningas oli Kari Rajamäki (sdp) 7 850 äänellään. Myller on mukana 2015 vaalitaistelussa, tiistaina paperittomien terveydenhuoltokohun keskelle joutunut Rajamäki ei. _

Korjattu: Savon äänikuningas oli Pentti Oinonen (ps.) 8 920 äänellään. Sekä Myller että Oinonen ovat mukana myös 2015 vaalitaistelussa.