Karjankasvattajan painajainen Vilppulassa – sudet repivät syntyvän vasikan hiehosta

Vilppulalaisen kasvattajan tilalta sudet ovat vieneet reilussa vuodessa seitsemän eläintä. Korvaussummat eivät vastaa menetyksiä eikä kaatolupia saada valitusten takia.

luonto
Antti Niittymäki
Nälkäiset sudet ovat harmina karjankasvattajalla Mänttä-Vilppulassa. Niittymäen tilalta on susi vienyt tänä vuonna jo seitsemän eläintä.

Mänttä-Vilppulassa sijaitsevan Niittymäen karjatilalla eläimet ovat siinä määrin vauhkoina, että niitä voi kuvata vain kaukaa. Syynä on viikon takainen susien hyökkäys.

Tilan vanha isäntä Antti Niittymäki joutui todistamaan jo seitsemännen eläimen joutumista hukan viemäksi.

– Aamuyöllä kuului hirveää huutoa. Pihvikarja oli kerääntynyt paniikissa laumaksi. Vasta seuraavana päivänä löytyi raadeltu hieho.

Niittymäki viittaa läheiseen metsään.

– Sieltä ne sudet tulevat – Ruoveden suunnasta.

Paikallisten metsämiesten arvion mukaan seudulla on viiden suden lauma. Osa on pentuja, jotka ovat oppivaisia saalistajia.

Vasikka suoraan kohdusta kitaan

Kaikki alkoi vuonna 2013. Vastasataneessa lumessa näkyi metsään johtuva polku, josta löytyi vain pihvinaudan takaosa. Sen jälkeen on häipynyt kuusi eläintä.

Poikinut eläin oli henkitoreissaan ja se oli lopetettava.

Antti Niittymäki

– Karmein tapaus sattui marraskuussa, kun sudet kävivät poikimaan vetäytyneen hiehon kimppuun.

– Sudet olivat vetäneet vasikan ulos, syöneet istukan ja osan kohtua. Poikinut eläin oli henkitoreissaan ja se oli lopetettava. Vastasyntyneen vasikan luut löytyivät seuraavana päivänä 50 metrin päästä metsästä, kuvaa Niittymäki.

Susien ruokatähteistäkin lasku

Pahinta tilanteessa on korvausten pienuus. Vasikasta maksetaan petohaittapykälien mukaan 170 euron korvaus. Laki edellyttää, että raadellun eläimen jäänteet on tuhottava teurasjätteen käsittelylaitoksessa.

– Sieltä tulee sitten 140 euron lasku, joten meille jäi vasikasta 30 euroa verotettavaa tuloa. Tämä ei ole oikein, Niittymäki sanoo.

Täysi-ikäisestä eläimestä maksettava korvaus on 580 euroa. Tilalla on toistasataa eläintä, joista puolet liikkuu myös pihaton ulkopuolella.

Valitukset estävät susien metsästyksen

Kaatolupia susille on saatu kaksikin kertaa. Luonnonsuojeluväki on luvista kuitenkin valittanut, ja tämän vuoksi sudenmetsästys on tyssännyt alkuunsa.

Ei meillä ole mitään susia vastaan, mutta on kohtuutonta, että yksi tila joutuu tässä maksumieheksi.

Antti Niittymäki

Viimeksi perjantaina kello 15 metsästäjät saivat Suomen riistakeskukselta vahinkoperusteisen poikkeusluvan, mutta siitäkin ehdittiin tehdä valitus jo kolmen tunnin kuluttua.

– Olo on surullinen ja tyhjä. Monenlaista neuvojaa on liikkeellä. Karja pitäisi kuulemma pitää sisällä, mutta se on vastoin karjanhoidon hyvinvointisäädöksiä. Kilometrejä pitkän susiaidan rakentaminen kivikkoiseen ja kallioiseen maahan on sekin toivoton ratkaisu, Niittymäki sanoo.

– Ei meillä ole mitään susia vastaan, mutta on kohtuutonta, että yksi tila joutuu tässä maksumieheksi, kiteyttää Niittymäki.