Raportti: Voimakkaan järistyksen todennäköisyys Kaliforniassa yli 99 prosenttia

Voimakasta maanjäristystä odotetaan osavaltiossa 30 seuraavan vuoden aikana. Se on todennäköisempi Pohjois-Kaliforniassa kuin Etelä-Kaliforniassa, Yhdysvaltojen geologian tutkimuskeskus arvioi tiistaina.

luonto
San Fransiscon alueella koettiin 6,1 magnitudin maanjäristys 25. elokuuta.
San Fransiscon alueella koettiin 6,1 magnitudin maanjäristys 25. elokuuta 2014Peter Dasilva / EPA

Yhdysvalloissa uusi raportti katsoo, että todennäköisyys Kalifornian osavaltiossa tapahtuvalle voimakkaalle maanjäristykselle 30 seuraavan vuoden aikana on suurempi kuin 99 prosenttia, uutistoimisto AP kirjoittaa.

AP siteeraa uutisessaan Yhdysvaltojen geologian tutkimuskeskuksen eilen tiistaina julkaisemaa raporttia. Raportin mukaan todennäköisyys 6,7 magnitudin maanjäristykselle on suurempi Pohjois- kuin Etelä-Kaliforniassa. Se vastaisi voimakkuudeltaan Kalifornian Northridgessä vuonna 1994 sattunutta järistystä.

Seismiset riskit ovat samankaltaisia kuin geologian tutkimuskeskuksen vuonna 2008 tekemässä arviossa. Seismologit päättelivät myös tuolloin, että voimakas maanjäristys on lähes väistämätön Kaliforniassa.

AP toteaa San Andreasin siirroksen eteläisen osan olevan edelleen vaarallisin alue Kaliforniassa, koska se ei ole purkautunut pitkään aikaan. Tiistainen raportti on ennakkoarvio, mutta ei ennuste, uutistoimisto huomauttaa.

– Kalifornia on maanjäristysaluetta. Asukkaiden olisi elettävä joka päivä siten kuin juuri sinä päivänä voisi sattua voimakas järistys, geologian tutkimuskeskuksen geofyysikko ja raportin päätekijä Ned Field sanoo.

Lähteet: AP