Vuoden puutarhatuote kasvatettiin kitsaan luonnon keskellä

Vuoden puutarhatuote on mansikantaimi, jonka menestymisen varmuus on saatu aikaan kainuulaisella kasvitarhalla ulko-olosuhteissa. Mansikantaimesta saa ensimmäisen sadon jo istutusvuonna.

puutarhatuotteet
Polka-mansikoita
YLE / Kaisu Lötjönen

Vuoden 2015 puutarhatuote on Kainuussa kasvatettu mansikantaimi, jonka lajikkeet ovat Kaunotar ja Polka.

Peuraniemen taimitarhalla Kajaanissa taimia on kasvatettu kaksi vuotta ulkona suomalaisissa olosuhteissa, mikä antaa varmuuden taimen menestymiselle. Taimet ovat varmennettuja eli lajikeaitoja ja kasvintuhoojista vapaita. Niiden tuotantoa on valvonut ja ohjeistanut Evira.

Vuoden puutarhatuotteeksi valittu mansikantaimi tulee myyntiin toukokuussa, ja siitä saa satoa samana kesänä, kun se on istutettu. Vuoden puutarhatuotteen valinnan tekee vuosittain Suomen puutarhakauppiaiden yhdistys, jonka yksityiset puutarhakauppiaat perustivat lähes 50 vuotta sitten.

– Yksi kriteeri, miksi valitsimme mansikantaimen oli nopeus. Tärkeää on myös se, että se on kotimainen ja Eviran varmentama. Se takaa, että taimi on tautivapaa, sanoo Kati Markkanen Suomen Puutarhakauppiaat ry:stä.