Björn Wahlroos: Euroopan velkavuoret ovat pyramidihuijaus

Björn Wahlroos löylyttää uusimmassa kirjassaan keskuspankkiirit ja demariekonomistit. Suomen rikkaimpiin henkilöihin lukeutuva Wahlroos jatkaa vapaan kapitalismin ylistystä, jonka aloitti kolme vuotta sitten edellisessä kirjassaan. Tämä uudempi on oppikirjamaisempi; jopa niin että laiskuuteen taipuvainen taloustieteen opiskelija saattaisi kirjan turvin läpäistä parikin tenttiä.

talous
Björn Wahlroos.
Björn Wahlroos löylyttää uusimmassa kirjassaan keskuspankkiirit ja demariekonomistit.

Björn Wahlroos tiedetään sanavalmiiksi, nopeaälyiseksi ja jopa voittamattomaksi väittelijäksi, kun kyseessä on kapitalismin puolustaminen 24/7. Hän on tottunut annostelemaan käsityksiään säästeliäästi medialle, jotta ne saisivat mahdollisimman laajan huomion.

Wahlroos on voimakas talousvaikuttaja, kenties voimakkaampi kuin kukaan toinen Suomessa. Siinä mielessä hän itse on kirjansa kritiikin kohde: talousnero, joka ei malta olla puuttumatta poliitikkojen – tai muiden talousvaikuttajien – tekemisiin.

USA toimi, Eurooppa uneksi

Kirjassaan Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta (Otava, 2015) Wahlroos pyrkii oikomaan viime aikoina havaitsemiaan väärintulkintoja muutamista keskeisistä talouden ilmiöistä. Kirjassa on vahva kansantaloudellinen ote ja se keskittyy erittelemään sitä, mikä Yhdysvalloissa tehtiin oikein ja Euroopassa väärin, kun talouden totuttu kiertokulku meni solmuun vuonna 2008.

Kirjan niin sanottu punainen lanka on velkaelvytys ja sen isäksikin mainittu John Maynard Keynes. Wahlroos kuljettaa kenties maailman tunnetuimman kansantaloustieteilijän ajatuksia luvusta toiseen etsien rajapintoja, joissa ne sopivat nykypäivään tai sitten eivät.

Hän on sekä keynesiläisyyden kriitikko että sen puolustaja. Usein Wahlroos turhautuu siihen, että Keynesin oppeja ei joko osata tai haluta osata soveltaa oikein nykyisten talouskriisien ratkomiseen.

Wahlroosin näkemyksen mukaan monen Euroopan maan kohdalla edessä on välttämätön pakko alkaa vähentää velkaa. Hän pitää kohtuutonta velkaantumista epäreiluna tulevia sukupolvia kohtaan ja kuvaa velkavuoria ”eräänlaisiksi pyramidihuijauksiksi”.

Talousgurujen hyvät ja pahat

Edellisen kirjansa tavoin Wahlroos valitsee tekstiinsä siihen parhaiten sopivat viitteet niin hyvässä kuin pahassa. Taloudellisen eriarvoisuuden tutkimisesta lähes kulttimaineeseen nousseen Thomas Pikettyn Wahlroos suunnilleen sotkee suohon.

Wahlroos ruhjoo sivutolkulla Pikettyn päätelmiä, vaikka olisi mieluummin jättänyt herran teoksen pois lähdeluettelostaan. ”Silloin minua syytettäisiin tärkeän keskustelunaiheen sivuuttamisesta.”, Wahlroos jupisee.

Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) edellinen pääjohtaja Ben Bernanke sijaitsee Wahlroosin kirjassa sankaripuolella. Kärsivällisesti Wahlroos purkaa mädät subprime-asuntoluotot ja kaiken sen, mikä niiden paljastumisesta lähti liikkeelle.

Epäselväksi ei jää, että Fedin nopea toiminta itse asiassa pelasti maailman täydelliseltä katastrofilta samaan aikaan, kun Euroopassa suunnilleen haukoteltiin. Bernanken rinnalle Wahlroos nostaa sankareiksi vielä silloisen valtiovarainministerin Hank Paulsonin ja New Yorkin keskuspankin johtajan Tim Geithnerin.

Ikävä luentosaleja?

Välillä Wahlroos palaa kirjassaan professoriksi. Hän käy läpi inflaation käsitteen niin perusteellisesti ja elävästi, että lukija yhtäkkiä huomaa olevansa kuin luentosalissa. Moni onkin sanonut, että Björn Wahlroos oli professorina erittäin pidetty.

Opettajavuosinaan Yhdysvalloissa hänet taidettiin valita jopa yliopistonsa parhaaksi luennoitsijaksi. Paluuta odotellessa on kai tyytyminen kirjoihinsa, joskaan näin ei jää tilaa välittömille vasta-argumenteille.

Se hieman häiritsee, että kirjassa on myös jonkin verran samoja elementtejä kuin aiemmassa Markkinat ja demokratia -kirjassa. Semminkin häiritsee, kun sisältö sattuu olemaan kovin sama kuten Nashin tasapainoa käsiteltäessä.

Kirjansa lopun Wahlroos käyttää keskuspankkien kritiikkiin, ovatko ne olleet tehtäviensä tasalla ja ovatko niiden tehtävät ylipäätään ajan tasalla. Wahlroos arvostaa huomattavan paljon Yhdysvaltain keskuspankin riippumattomuutta ja sen jäsenten vankkaa talousymmärrystä, joka on hankittu vuosikymmenien aikana.

Euroopan keskuspankkia hän pitää poliittisten nimitysten – jos ei nyt mädättämänä – niin ainakin halvaannuttamana. EKP:n ylimmän johdon jäsenistä Wahlroos arvostaa oikeastaan vain nykyistä pääjohtajaa Mario Draghia. Silti myös hän saa kirjassa kyytiä, kun Wahlroos ruotii ”eurooppalaista paksukalloista rahapolitiikkaa”.

Herätkää päättäjät!

Kirja on liki estotonta vapaan kapitalismin ylistämistä. Silti Wahlroos ei erehdy jälkisanoissa heittämään harteilleen arrogantin yliopettajan viittaa, vaan tyytyy sivistyneen vanhemman lehtorin läksytykseen.

Wahlroos nostaa Keynesin rinnalle presidenteistämme Juho Kusti Paasikiven ja kehottaa päättäjiä havahtumaan ”taantuman ja työttömyyden turruttavaan todellisuuteen”. Silloin Wahlroosin mukaan Eurooppa ehkä voisi ehkä palata kasvu-uralle ja vaurauteen.

Wahlroos on kirjoittanut kirjansa alun perin englanniksi, kuten edellisenkin teoksensa. Juhana Rossin kirjoittama suomennos on sujuvaa luettavaa, vaikka turhan moni kirjan lause alkoi alkuperäisen kielen tapaan mutta-sanalla.

Kirjan runsaat lähde- ja viiteluettelot auttavat hyvin lukijaa. Painovirheiden lähes olematon määrä ilahdutti, myös siitä kiitos.