Koe uusi yle.fi

Näkökulma: Surkea reissu, mutta tulipahan tehtyä

Valtion ja brittiläisen Audleyn keräilemän sijoittajakonsortion ehdollinen sopimus päättää venkoilut siitä, voiko Talvivaarassa tuottaa metalleja kannattavasti. Kyllä voi, mutta yhden konkurssin se vaati. Mitä ovat ne toistaiseksi tuntemattomat ehdot, joilla kauppa saadaan tehtyä, pohtii toimittaja Heikki Rönty.

Talvivaara
Heikki Rönty

60 miljardia euroa, tai 80 miljardia metallien kulloisestakin hinnasta riippuen. Tuon kokoisesta rahamäärästä puhutaan, kun puhutaan Talvivaaran malmiesiintymän hinnasta. Pekka Perän yritys nostaa tuo rahamäärä kiertämään yleiseen kulutukseen on päättymäisillään toisten käsiin.

Tunnetut start-up yrityksen ongelmat kaatoivat ensimmäisen nostoyrityksen - liian pienet hartiat, päälle kaatuvat tuotanto-ongelmat, suuren mittakaavan mukanaan tuomat suuren mittakaavan ympäristömurheet. Perän yritys jäi hilkkua vaille – vanhan jalkapalloilijan hyökkäys päätyi tolppalaukaukseen. Valtiolle reissu maksoi osakkeisiin ja lainoihin menetetyt lähes 200 miljoonaa, osakkaille kaiken. Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Jälkiä tulee korjaamaan – kukapa muu kuin valtio. Englantilaisyhtiö, jonka osoite vie Guernseyn saarelle, saapuu pelastajan ominaisuudessa valtion kaveriksi. Perustettava uusi yhtiö ostaa kaivoksen laitteet ja oikeudet, jos muutamat ehdot täyttyvät. Samalla sitoudutaan investoimaan 200 miljoonaa käivoksen käynnistykseen.

Konkurssipesän saamaa hintaa ei kerrota, mutta Vapaavuoren mukaan se on ”alle valtion tähän mennessä konkurssin jälkeen yhtiöön kuluneen” verran.

Kysymykseen kuinka paljon alle, saadaan varmasti joskus vastaus, mutta kuumin arvaus on nyt se, saiko Pekka Perä Talvivaaran aikanaan halvemmalla vai kalliimalla kuin Audley siitä nyt maksoi. Perä investoi oikeuksiin kaksi euroa.

Valtiolle reissu maksoi osakkeisiin ja lainoihin menetetyt lähes 200 miljoonaa, osakkaille kaiken.

Sopimukseen valtion Nälkämaa-yhtiön (Terrafame) ja Audleyn välillä sisältyy ehtoja. Mitä ne voisivat olla? Tiedotteessa niiden mainitaan liittyvän ainakin viranomaisehtoihin ja sitovan rahoituksen varmistamiseen.

Jos olisin ostamassa kaivosta, haluaisin olla varma siitä, että yhtiön kaatanut vesiongelma ei nousisi enää ongelmaksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että varastoituneet vedet saadaan pois kaivosalueelta ja uusien syntyvien vesien poistaminen on mahdollista sekä ympäristöluvan että talouden kannalta katsottuna.

Eli Talvivaara tarvitsee purkuputken väljemmille vesille ja selkeän lupapäätöksen toiminnan ehdoista ja rajoista. Nyt sillä ei ole kumpaakaan. Purkuputken lupahakemus ratkotaan puolentoista kuukauden sisään. Myös pari vuotta valituksen alla ollut, kaksiosainen ympäristölupa saatanee hallinto-oikeudesta kesään mennessä.

Lisäksi ostajana haluaisin tietää minne ja millä ehdoilla säilötään kaivosalueella olevat yli miljoonan kuutiometrin vesienkäsittelysakat. Sakat syntyvät, kun uloslaskettavia vesiä puhdistetaan metalleista, eikä uusien sakkojen syntymistä voi välttää. Nyt niitä säilötään hajallaan siellä täällä, eikä loppusijoituspaikasta ole tietoa. Rahapulassaan Talvivaara keksi sijoittaa ne väliaikaisesti, jolloin ne eivät tarvitse ympäristölupaa. Tämä asia on aivan levällään.

Ostajana haluaisin olla myös varma, ettei ympäristön siivouksesta tule yllättäviä lisälaskuja. Tämä onkin kätevää hoitaa sopimuksella vakavaraisen vähemmistöomistajan kanssa. Valtiolle on kevyt hoitaa sellainen vastuu, jonka määrä voi vaihdella. Tämä ympäristön siivous on suunnitteluasteella, eikä siitä ole olemassa pitävää kustannusarviota. Se taas johtuu siitä, ettei vielä tiedetä, mitä kaikkea Talvivaaran lähimmille järville tulee tehdä.

Valtiona (valtio olen minä, sanoi jo muuan herra aikanaan) haluaisin olla varma, että Audleyn lupaukset rahoituksesta pitävät. Ei ole kovin mukavaa tulla huijatuksi – tai paremmin sanoen, harhautua olosuhteiden uhriksi raha-asioissa. Siitähän valtiolla on jo kokemusta. Eli show me your money, sanoo valtio tässä.

Kaiken kaikkiaan syksyllä, kun asiat on saatu järjestykseen, onkin odotettavissa Talvivaaran laajennusuutisia. Eikä uutinen Talvivaaran osallistumisesta Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen yllättäisi. Eikä uutinen tuulimyllyjen rakentamisesta kiillottamaan nikkelistä julkikuvaa yllättäisi sekään. Ne nimittäin jäivät Perältä ja kumppaneilta kesken.

Sotkamossa ollaan jo totuttu suurhankkeisiin, jotka vaativat enemmän kuin yhden rykimiskerran käynnistyäkseen. Kukapa Katinkullan kylpylässä ja Pohjoismaiden suurimmassa lomaparatiisissa vieraillut muistaa, kuinka dramaattisesti se kaatui konkurssiin jo muutaman vuoden kuluttua käyntiinlähdöstä. Nyt se hakkaa entisiä ennätyksiään kävijämäärissä, tänäkin vuonna.

Kainuussa Talvivaara on sen kokoinen yritys, että sen menestys nostaa maakunnan kehitysluvut Suomen suurimmiksi ja vastaavasti vaikeudet vievät koko maakunnan murheen alhoon. Nyt näyttää siltä, että kehityskäyrät ovat jälleen nousemassa kohti koillista.

Fiksuja tuollaiset sijoitukset, joita ei voi viedä junalla tahi rekalla muualle.

Kirjoittaja on Yle Kainuun toimittaja