1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

SaiPa on valmiina Bluesin vierailua varten: "Heillä on kaikki paineet"

SaiPan pelaajat Sam Lofquist ja Matti Järvinen lähtevät tämän illan peliin luottavaisin mielin. Joukkue aikoo keskittyä omaan puolustukseen, eikä ota paineita suomenmestaruuden voitosta.

Kuva: Yle

SaiPa kohtaa tänään Espoon Bluesin Lappeenrannan kisapuistossa. SaiPa koki rökäletappion tiistaina Helsingin IFK:ta vastaan, mutta lappeenrantalaisjoukkueella on edelleen usko mestaruuteen.

Sam "Kallen mätitahna" Lofquistin mukaan joukkue tulee keskittymään ensimmäiseen maaliin ja ensimmäiseen vuoroon. Myös SaiPan hyökkääjän Matti Järvisen mielestä kolmeen vaadittuun maaliin keskittyminen vain haittaisi peliä.

– Myöskään KalPan häviämistä ei kannata miettiä, ettei ruveta hyökkäämään puolustuksen kustannuksella. Aivan normaalisti lähdetään pelaamaan voitosta, Järvinen kommentoi.

Luvassa nopeaa ja kovatemposta peliä

Bluesin kohtaamiseen molemmat pelaajat suhtautuvat rauhallisesti. Espoon Blues on Järvisen kasvattiseura.

– Siellä pelissä saa koko ajan olla valmiina kamppailemaan. Se on nopeaa ja kovatempoista peliä. On hauskaa lähteä haastamaan Bluesia. Altavastaajana on helpompi lähteä peliin, koska heillä on kaikki paineet, Järvinen toteaa.

Lofquist on valittu SaiPan fanien suosikkipelaajaksi. Lempinimi Kallen mätitahna (Kalles kaviar) sai myös alkunsa tietynlaisesta ihailusta, sillä mies muistuttaa mätitahnan etiketissä esiintyvää poikaa.

– En syö Kallen mätitahnaa usein, mutta maistan sitä toisinaan. En nauti sen mausta juurikaan. Ymmärrän kyllä miksi sain Ruotsissa pelatessani sen lempinimen, Lofquist nauraa.