1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Kanta-Häme on kuin Ruanda – Katso mikä valtio oma maakuntasi on talouden koon puolesta

Suomi on pieni maa, jonka talous on ekonomistien mukaan pahassa suossa. Tästä huolimatta Suomen maakunnat ovat talousalueina pienten valtioiden kokoisia. Kasasimme karttaan suuntaa-antavia esimerkkejä siitä, millaisia valtioita Suomen maakunnat bruttokansantuotteensa koon perusteella muistuttavat.

Valuuttakurssimuunnos perustuu Maailmanpankin tilastossa käytettyyn muuntokurssiin. Suomen vuoden 2012 dollarimääräinen BKTon jaettu Tilastokeskuksen 2012 euromääräisellä BKT:llä. Kertoimeksi tuli 0,78. Lähde: Tilastokeskus, Maailmanpankki. Kuva: Juha Rissanen / Yle Uutisgrafiikka