1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenne

Sairaalan alueella pahoja ruuhkia Tampereella – sumppujen aukeamiseen voi mennä vuosia

Uusi joukkoliikennekaista ja liittymäjärjestelyt tuovat pientä helpotusta Tampereen yliopistosairaalan ympäristön liikenneruuhkiin loppuvuonna. Lopullisesti Teiskontien sumput aukeaisivat vasta ideavaiheessa olevalla eritasoliittymällä.

Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Tampereen Keskussairaalan alueen ja risteyksien liikenneruuhkat ovat pahentuneet vuosien aikana jatkuvasti. Jo vuosituhannen vaihteessa kapasiteetin arvioitiin olevan täydessä käytössä.

Erityisesti Kuntokadun liittymä on tukossa aamun- ja iltapäivän ruuhka-aikoina. Poistuminen sairaala-alueelta Teiskontielle voi työpäivän jälkeen viedä jopa puoli tuntia.

Pientä helpotusta liikennekurjuuteen on kuitenkin luvassa vielä tämän vuoden aikana. Ely-keskus ja kaupunki rakentavat Teiskontielle uuden joukkoliikennekaistan. Myös liittymiä kohennetaan ja pysäkkijärjestelyjä uusitaan kesän ja syksyn aikana, kertoo projektipäällikkö Tero Haarajärvi Pirkanmaan Ely-keskuksesta.

– Meillä on tarkoitus rakentaa joukkoliikennekaista Alihuikkaantien kohdalta Hervannan valtaväylän eritasoliittymään saakka. Liittymiin tehdään jonkin verran muutoksia eli sinne tulee Kuntokadulle ja Lääkärinkadulle vapaa oikea, josta pääsee ilman pysähtymistä kääntymään Teiskontielle kaupungin suuntaan. Lisäksi katujen kaistajärjestelyä parannellaan jonkin verran.

Vain hetken helpotus

Kyse on kuitenkin tilanteen helpottamisesta, ei lopullisesta ratkaisusta.

– Nämä toimenpiteet, joita me nyt kesän aikana tehdään, eivät tietenkään poista kaikkia ongelmia, mutta toivottavasti ne tuovat ainakin jonkin verran parannusta tilanteeseen. Ja tietenkin tavoitteena on se, että saataisiin joukkoliikenteen kulkumuotoisuutta nostettua, sanoo Tero Haarajärvi.

– Lopullisesti Teiskontien ongelmat poistuisivat, jos siihen tehtäisiin jonkinnäköisiä eritasoliittymäjärjestelyjä.

Tampereen Keskussairaalan ympärille kasvava Kaupin Kampus lisää paineita tehostaa alueen nyt jo ruuhkaista liikennettä. Kampuksen kasvun ennakoidaan lisäävän liikennettä jopa yli kaksikertaiseksi.

Kulkuyhteydet Taysiin ja Kaupin kampusalueelle vaativat jatkossa monia parannuksia. Erityisesti Acutan toiminta on riippuvainen risteysalueen ja ambulanssiliikenteen hyvästä toimivuudesta.

Eritasoliittymää ideoidaan

Joukkoliikenteen käytön toivotaan lisääntyvän uusien joukkoliikennekaistojen sekä mahdollisen ratikkalinjan myötä. Tavoitteena on myös henkilöautoilun vähentyminen alueella, mikä vähentäisi ruuhkaisuutta kävijämäärän kasvusta huolimatta.

Teiskontielle ideoidaan parhaillaan kiertoliittymää, jonka tarkempi suunnittelu voisi käynnistyä ensi vuosikymmenellä. Kaavailuissa eritasoliittymän päälinja sukeltaisi hieman maanpinnan alapuolelle ja alueelle rakennettaisiin rampit, sanoo Johtaja Juha Sammallahti Pirkanmaan Ely-keskuksesta.

Kyse on hintavasta hankkeesta.

– Puhutaan noin 25 miljoonan euron eritasoliittymän rakentamisesta. Mitään rahoituspäätöksiä liittymän toteuttamiseen ei vielä ole. Lähinnä onkin haettu ideaa siihen, miten ruuhkatilannetta saadaan poistettua ja liikenteen toimivuutta parannettua.

– Ihan lähivuosina eritasoliittymän rakentaminen ei tapahdu, arvioi Sammallahti.

Jo pelkkä suunnitteluvaihe vie 2–3 vuotta.

– Meidän pitää myös yhdessä kaupungin kanssa katsoa, miten suunnittelua käynnistetään ja miten toteuttamisajankohta voisi sijoittua. Puhutaan varmasti ensi vuosikymmenestä, mennään todennäköisesti 5–10 vuotta eteenpäin, Sammallahti arvioi.